
EU hyväksyi uuden tietosuoja-asetuksen
Viime torstaina, noin tunti IAB:n tietosuojaseminaarin päättymisestä, EU:n yleinen tietosuoja-asetus hyväksyttiin lopullisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksillä. Asetus tulee voimaan keväällä 2018, ja pian alkavan kahden vuoden siirtymäajan kuluessa yhtiöiden on saatettava toimintansa asetuksen määrittämien vaatimusten mukaiseksi.
Uusi asetus korvaa vuonna 1995 säädetyn henkilötietodirektiivin, ja on voimassa koko EU:n alueella samansisältöisenä. Asetusta sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn, mikäli rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän toimipaikka on Euroopan unionissa taikka mikäli EU:n ulkopuolella rekisteröity ja toimiva yritys tarjoaa tuotteita tai palveluita EU-alueella tai valvoo (kuten profiloi) luonnollisia henkilöitä EU-alueella. Näin ollen asetuksen vaikutukset ulottuvat kaikkiin julkaisijoihin, markkinoijiin, teknologiayhtiöihin, jotka toiminnassaan käsittelevät mitä tahansa tietoa, joka on edes epäsuorasti yhdistettävissä henkilöön.
Asetuksen taustalla on ensisijaisesti pyrkimys vahvistaa yksilön tietosuojaa, mutta myös parantaa kansainvälisen liiketoiminnan edellytyksiä.
IAB Finland jatkaa aiheesta tiedottamista ja on lähitulevaisuudessa myös järjestämässä aiheeseen liittyviä workshopeja.
Lisätiedot:
Tietosuojaryhmän pj / Sanoma Oyj: Anna Paimela, Senior Legal Counsel, anna.paimela(at)sanoma.com
IAB Finland: Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, birgitta.takala(a)iab.fi

IAB Finland on jälleen kerran estimoinut digitaalisen audiomainonnan markkinaa Suomessa. Vuonna 2022 digiaudion kokonaismarkkinan arvo on noin 7,1 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 27% kasvua verrattuna vuoteen 2021. Digitaalisen audion markkina-arvio vuonna 2021 oli oli 5,6 miljoonaa euroa.
lue lisää22.09.2023
Digitaalisen audiomainonnan markkina kasvaa Suomessa: Estimaatti näyttää jopa 27% kasvua
IAB Finland on jälleen kerran estimoinut digitaalisen audiomainonnan markkinaa Suomessa. Vuonna 2022 digiaudion kokonaismarkkinan arvo on noin 7,1 miljoonaa euroa, mikä merkitsee 27% kasvua verrattuna vuoteen 2021. Digitaalisen audion markkina-arvio vuonna 2021 oli oli 5,6 miljoonaa euroa.
lue lisää31.08.2023
Verkkomainonta koki pienen laskun vuoden 2023 toisella kvartaalilla
Suomen verkkomainonnan määrä saavutti lähes 174 miljoonaa euroa vuoden 2023 toisella kvartaalilla, mikä on noin puolen prosentin lasku edellisvuoteen verrattuna. Digitaalinen mainonta edustaa kuitenkin edelleen 54 % koko maan mediamainonnasta, osoittaen digimainonnan keskeisen roolin mainosmarkkinoilla.
lue lisää31.05.2023
MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa
Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin
lue lisää29.05.2023
MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!
Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa
lue lisää