
Digimainontaan 104 miljoonaa euroa vuoden ensimmäisellä kvartaalilla
Vuoden 2019 ensimmäinen kvartaali haastoi raportoinnin! Nopeasti muuttuva digimarkkina ja mainostajien in-house-tiimit asettavat uusia vaatimuksia tilastoinnille.
Raportoidun digimainonnan määrä kasvoi 104 miljoonaan euroon niukalla 2,7 %:n kasvulla.
Mediamainonnan kokonaisuus oli 266,3 miljoonaa euroa, jossa laskua oli hienoiset 0,5 %. Digimainonnan osuus koko mediamainonnasta oli 39 % ja sen markkinaosuus kasvoi yhdellä prosenttiyksiköllä verrattuna vuoden 2018 ensimmäiseen kvartaaliin.
Nyt raportoidun hakumainonnan määrä oli tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla 35,9 miljoonaa euroa, ja kasvua kertyi 1,7 % verrattuna samaa jaksoon vuonna 2018. Sosiaalisen median mainonnassa (Facebook- ja YouTube-mainonta) raportoitiin 22,1 miljoonan euron panostus, joten ja se kasvoi 6,1 %.
Ostamisen tapa murroksessa?
IAB:n julkaisemissa luvuissa tiedontoimittajina on sekä mediatoimistoja että some- ja hakumainontaa välittäviä toimistoja. Suurimpien mainostajien in-house-toiminnot ovat kuitenkin merkittävästi lisääntyneet, eivätkä nämä luvut näy some- ja hakumainonnan panostustietojen tilastoinnissa oikein.
"Hakusanamainonnan luvut on kerätty hyvin vertailukelpoisilta toimistoilta (ostajilta) kuten aiempinakin vuosina. Saatujen vastausten perusteella näyttää, että kasvu joidenkin ostajien keskuudessa on hiipunut. Uskomme, että osa ostamisesta on siirtynyt kyselyn ulkopuolella oleviin toimistoihin ja mainostajien in-house-tiimeihin, joten oletamme todellisen kasvun olleen raportoitua lukua suurempi", kommentoi IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.
Kantar TNS on muuttanut kuukausittaista digimainonnan panostusseurantaansa, eivätkä Kantarin luvut ole näin ollen myöskään verrannolliset vuoden 2018 lukuihin.
”Tarkan markkinatiedon kerääminen ei näytä nyt onnistuneen vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. Toimialan osapuolten täytyy hakea ratkaisuja raportoinnin kehittämiseen tiiviissä yhteistyössä", toteaa Takala.
Lähde: IAB Finland ja Kantar TNS
Kantar TNS:n seurannassa luokittelua on muutettu, joten vuoden 2019 luvut eivät ole vertailukelpoisia
vuoden 2018 lukuihin.
IAB Finland kerää haku-, Facebook- ja YouTube-mainonnan panostukset kvartaaleittain. Tiedontoimittajia ovat mediatoimistot (Mediatoimisto Happi, Mediatoimisto Voitto, Dagmar, IPG Mediabrands, Dentsu Aegis Network, Avidly, Media Group ja Omnicom Media Group) sekä Avaus Consulting, Solteq, Nordic Morning, Quru, Tulos Helsinki, Fonecta ja Medialuotsi. Hakusanamainonnan ja Facebook-mainonnan panostusluvut sisältävät estimaattiosuuden, jotta mainostajien suoraan ostaman haku- ja Facebook-mainonnan osuus saadaan mukaan lukuihin. YouTube-luvut on kerätty toimistoilta.
Lisätietoja antavat:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, birgitta.takala(at)iab.fi
Petri Kokkonen, hallituksen puheenjohtaja, IAB Finland ry, 040 833 507, petri.kokkonen(at)relevant.fi

Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? IAB Finland etsii kokenutta ja intohimoista Toiminnanjohtajaa johtamaan järjestön toimintaa ja kehittämään suomalaista digitaalista ekosysteemiä yhdessä alan johtavien toimijoiden kanssa.
lue lisää08.04.2025
REKRY: Toiminnanjohtaja - IAB Finland
Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? IAB Finland etsii kokenutta ja intohimoista Toiminnanjohtajaa johtamaan järjestön toimintaa ja kehittämään suomalaista digitaalista ekosysteemiä yhdessä alan johtavien toimijoiden kanssa.
lue lisää28.03.2025
IAB Finlandin toiminnanjohtaja vaihtuu – uuden vetäjän haku käynnissä
IAB Finlandin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pasi Raassina on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Raassina jättää tehtävänsä ottaakseen vastaan uuden uramahdollisuuden. Hän jatkaa kuitenkin toiminnanjohtajana elokuun puoleenväliin asti varmistaakseen sujuvan siirtymävaiheen seuraajalleen.
lue lisää27.02.2025
Hei IAB:n jäsen! Tule mukaan tekoäly ja markkinoinnin ROI -foorumeihin
IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30. Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,
lue lisää14.02.2025
Digitaalinen ulkomainonta jatkoi vahvaa kasvuaan 2024 – markkinaestimaatti nousi 61 miljoonaan euroon
IAB Finlandin Digitaalisen ulkomainonnan työryhmän arvion mukaan digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) markkinan koko Suomessa kasvoi vuonna 2024 noin 61 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa 14 prosentin kasvua vuoteen 2023 verrattuna, jolloin markkina oli 53,6 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 markkinakasvu osoittaa, että DOOH on yksi vauhdikkaammin kasvavista mainonnan muodoista Suomessa.
lue lisää