Icon
5 vinkkiä: Näin teet vaikuttavia sisältöjä asiakasymmärryksen avulla Uutiset & blogi

5 vinkkiä: Näin teet vaikuttavia sisältöjä asiakasymmärryksen avulla

07.10.2020 | Mervi Rantakari

Muista nämä viisi vinkkiä, kun haluat tehdä vaikuttavaa ja fiksua sisältömarkkinointia.

1. Älä oleta.

Asiakasymmärrys on aina ollut tärkeää, mutta nyt, kun maailma muuttuu pikavauhtia, sen merkitys on korostunut entisestään. Jos luulet, että tiedät mitä kohderyhmäsi haluaa, saatat mennä metsään. Selvitä, mitä kohderyhmäsi oikeasti haluaa.

Asiakasymmärrys on tärkeää sisältömarkkinoinnin kaikissa vaiheissa. Tehokkaan mainonnan edellytys on, että se osuu oikeaan kohderyhmään, se puhuttelee oikealla tavalla ja siitä pystytään myös osoittamaan, että viestillä on vaikutusta.

On monia tapoja kartuttaa asiakasymmärrystä. Tietolähteitä on paljon, eikä kaikkea onneksi tarvitse tutkia itse.
Me A-lehdissä olemme tänä vuonna tutkineet mm. median kulutusta ja markkinointia poikkeusoloissa, nuorten suhtautumista koronaan, hyvinvointiin liittyviä arvoja ja asenteita, suomalaisten asumis- ja sisustustottumuksia sekä paljon paljon muuta. Kaikki tämä tieto on myös asiakkaidemme käytössä.

2. Toimi kohderyhmän ehdoilla.

Kaikissa kohderyhmissä asiakasymmärrystä ei voi kartoittaa samalla tavalla. Tästä kiinnostava esimerkki on LAB-ammattikorkeakoululle toteuttamamme leikkisä ja yhteisöllinen tutkimus, joka pureutui siihen, millaiset tekijät vaikuttavat opiskelupaikan valintaan ja millaisia huolia ja toiveita nuorilla on opintoihin liittyen.

LAB-ammattikorkeakoulun kohderyhmää on sukupolvi Z, niin sanottu swaippaus-sukupolvi. He ovat syntyneet 1998–2010.

Zetat vaativat yrityksiltä ja brändeiltä aivan uudenlaista tapaa viestiä ja käydä vuoropuhelua. Nuorten kanssa pitää käydä keskustelua niissä kanavissa, joissa nuoret viettävät aikaansa päivittäin.

Siksi perustimme Instagramiin Yhteishaku 2020 -yhteisön, jossa syvensimme LAB-ammattikorkeakoulun ymmärrystä opiskelupaikkaa hakevien nuorten kohderyhmästä.

Kampanjan kanavaksi valikoitui nimenomaan Instagram, koska se on yksi nuorten suosituimmista some-kanavista ja tarjoaa erinomaisia työkaluja vuorovaikutukselliseen sisällöntuotantoon.

Instassa opiskelupaikan valintaa oli helppo käsitellä Z-sukupolvelle sopivassa muodossa: visuaalisesti, hauskasti ja snäkkimäisten, naposteltavien sisältöjen kautta. Voit lukea lisää ratkaisusta tästä.

3. Ratkaise aitoja ongelmia.

Tänä keväänä, kesänä ja vielä syksylläkin arki on monelle meistä ollut haasteellisempaa kuin koskaan. Etenkin pari- ja perhesuhteet ovat olleet koetuksella, kun kotona on oltu 24/7.

Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle toteuttamamme Rakkausklinikka on kiinnostava esimerkki siitä, että natiivimainonnan keinoin voi ratkoa haastaviakin arjen ongelmia. Rakkausklinikalla kirkon perheneuvojat Pekka Puukko ja Nina Kauppinen antavat ratkaisuja ja neuvoja monenlaisiin kysymyksiin: uskottomuuteen, rahahuoliin, työttömyyteen, uusperheen haasteisiin, eroajatuksiin, mustasukkaisuuteen, alkoholin lisääntyneeseen käyttöön tai kumppanin puhumattomuuteen tai saamattomuuteen.

Rakkausklinikka on jatkuvaa natiivimainontaa, jonka avulla tehdään kirkon parisuhde- ja perheneuvontatyö näkyväksi. Parisuhdeneuvonnalle on jatkuva tarve ja ihmisten ongelmat ovat aitoja. Korona-aikana ihmiset eivät ole voineet käydä vastaanotoilla normaalisti, ja verkossa tapahtuvan neuvonnan merkitys on korostunut. Vaikuttavat sisällöt iskevät aiheisiin, joilla on oikeasti merkitystä.

4. Opi, opi ja opi lisää.

Sisältömarkkinointi on siksi hienoa, että siinä ei voi koskaan tulla valmiiksi. Koskaan ei voi olla täysinoppinut ja sanoa, että minä tiedän mikä toimii ja mikä ei, koska maailma muuttuu kiihtyvällä tahdilla.

Oppimista voi ja sitä pitää tapahtua sekä markkinointikampanjan aikana että sen jälkeen. Numeerisia mittareita pitää seurata ja kampanjan toimivuuteen pitää reagoida. Parhaimmillaan sisältömarkkinointi on pitkäjänteistä, jolloin tekemistä voidaan peilata pitkän ajan tuloksiin ja mitata myös brändimittareita.

Pidemmällä aikajänteellä voimme analysoida myös sitä, millaiset juttutyypit ja aiheet kiinnostavat kuluttajia eniten, ja mistä on jatkosuunnittelussa eniten hyötyä.

Usein kaikkein parhaiten yleisöön vetoavat tarinat – tarinat, joissa on tunnetta ja aitojen ihmisten kokemuksia. Tämän totesimme Kekkilän kanssa, kun teimme viime keväänä jutun trendiksi nousseesta pelargonien kasvattamisesta. Intohimoisen pelargonikasvattajan tarina nousi Kekkilän kaikkien aikojen suosituimmaksi natiivisisällöksi.

5. Kysy rohkeasti.

Kaikkea voi kysyä, ja vaikeistakin asioista pitää puhua. Sen tietää toimittaja, kirjailija Ina Mikkola, joka julkaisi vastikään uusimman tietokirjansa Runkkarin käsikirja – Kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamääräsi.

Mikkola teki kirjaansa varten kyselyn nuorille suunnatulla demi.fi-sivustolla, jonka kehohäpeää koskevaan osioon vastasi runsaat 1 400 ihmistä. Demin erikoisaluetta on kysyä tabu-asioita, eikä mitään aihetta vierasteta.

60 prosenttia vastaajista kertoi häpeävänsä kehoaan. Eniten häpeää tuottivat ulkonäköpaineet ja sosiaalinen media. Avoimissa vastauksissa ihmiset kertoivat todella avoimesti omasta seksuaalisuudestaan, kehohäpeästä tai vaikka itsetyydytyksestä ja pornon katselusta.

Ina käytti kyselyn tuloksia omaan kirjaansa, joka sai valtavan mediahuomion.

Kun tiedät, mitä kohderyhmäsi oikeasti ajattelee ja mikä sitä kiinnostaa, sisältömarkkinoinnista tulee uskottavaa ja kiinnostavaa.

Me A-lehdissä olemme apunasi, kun haluat tehdä sisältöjä, joilla on vaikutusta.

Mervi Rantakari, Team leader, natiivi- ja vaikuttajamarkkinointi, A-lehdet

Mervi Rantakari johtaa A-lehtien natiivi- ja vaikuttajamarkkinoinnin tiimiä, joka suunnittelee ja toteuttaa monikanavaisia kampanjoita laaja-alaiselle asiakaskunnalle. Mervi on taustaltaan journalisti ja peräänkuuluttaa, että kaupallisia sisältöjä pitää tehdä yhtä intohimoisesti kuin mitä tahansa toimituksellista sisältöä.

IABlogin Facebook kommentit

BLOGI
IAB-Foorumit toukokuussa 2025 - Tekoäly markkinoinnissa ja mainonnan tuloksellisuus

Foorumit ovat uusi IAB:n jäsenetu, jossa keräämme kaikki foorumeiden aihealueista kiinnostuneet yhteen oppimaan. IAB:n jäsentutkimuksen mukaan tekoälyn hyödyntäminen sekä markkinoinnin tuloksellisuus koetaan kaikkein mielenkiintoisimmiksi teemoiksi vuonna 2025 ja siksi keskitymme juuri näihin teemoihin,

lue lisää

24.04.2025

IAB-Foorumit toukokuussa 2025 - Tekoäly markkinoinnissa ja mainonnan tuloksellisuus

Foorumit ovat uusi IAB:n jäsenetu, jossa keräämme kaikki foorumeiden aihealueista kiinnostuneet yhteen oppimaan. IAB:n jäsentutkimuksen mukaan tekoälyn hyödyntäminen sekä markkinoinnin tuloksellisuus koetaan kaikkein mielenkiintoisimmiksi teemoiksi vuonna 2025 ja siksi keskitymme juuri näihin teemoihin,

lue lisää

08.04.2025

REKRY: Toiminnanjohtaja - IAB Finland

Oletko digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin asiantuntija, joka haluaa vaikuttaa koko toimialan tulevaisuuteen? IAB Finland etsii kokenutta ja intohimoista Toiminnanjohtajaa johtamaan järjestön toimintaa ja kehittämään suomalaista digitaalista ekosysteemiä yhdessä alan johtavien toimijoiden kanssa.

lue lisää

28.03.2025

IAB Finlandin toiminnanjohtaja vaihtuu – uuden vetäjän haku käynnissä

IAB Finlandin pitkäaikainen toiminnanjohtaja Pasi Raassina on ilmoittanut eroavansa tehtävästään. Raassina jättää tehtävänsä ottaakseen vastaan uuden uramahdollisuuden. Hän jatkaa kuitenkin toiminnanjohtajana elokuun puoleenväliin asti varmistaakseen sujuvan siirtymävaiheen seuraajalleen.

lue lisää

27.02.2025

Hei IAB:n jäsen! Tule mukaan tekoäly ja markkinoinnin ROI -foorumeihin

IAB:n ensimmäiset foorumit teemoista “Tekoäly markkinoinnissa” ja “Markkinoinnin ROI” kokoontuvat keskiviikkona 12.3. ja torstaina 13.3. klo 9:00 - 10:30.  Molemmissa foorumeissa käsitellään alkuun työkaluja alla olevalla agendalla,

lue lisää