"Voi v.... Uskooko joku näihin huijauksiin" - Miten hallitset brändisi digitaalista mainetta?
Kuvittele tilanne, jossa brändisi on keskellä PR-kriisiä tai sen jälkimainingeissa. Markkinointistrategiassaan yrityksesi on päättänyt käyttää Facebookia sisältömarkkinoinnin jakelukanavana, esimerkiksi blogitekstin, artikkelin tai oppaan jakamiseen. Tavoitteena on saada mahdollisimman monen ihmisen yhteystiedot yrityksen markkinointirekisteriin. Lopulta kampanja laitetaan sosiaaliseen mediaan liveksi ja odotetaan jännittyneinä, kuinka monta konversiota eli tässä tapauksessa yhteystietoa se tuottaa.
Vaan miten käykään. Klikkauksien ja konversion sijaan Facebookin kommenttikenttään ilmestyy useita vihaisia palautteita, joita myös potentiaaliset asiakkaat lukevat. Toisin sanoen haluttu yleisö tai kohderyhmä kuluttaa väärää sisältöä. Tämän seurauksena brändi ei rakennu markkinoijan toivomaan suuntaan vaan jää vellomaan negatiivisten kommenttien kierteessä, joista itsestään tulee ilmiö.
Brändin maineenhallinta somen avulla voi olla vaikeaa ja saattaa tuoda mukanaan ikäviäkin yllätyksiä. Some-raivo on totisinta totta, kuten moni tunnettu media, mm. Yle tänä päivänä kirjoittaa. Saman myöntää Facebookin operatiivinen johtaja Sheryl Sandberg.
Somessa raivoaminen on syytä ottaa huomioon brand safetya eli bränditurvallisuutta mietittäessä. Sisältömarkkinoinnin jakelun näkökulmasta sosiaalisella medialla on kuitenkin puolensa. Se toimii hyvin retargetointiin eli jo verkkosivulla käyneiden tavoittamiseen, hyväntekeväisyyskeräyksiin tai vaikkapa kissavideoiden jakamiseen.
Natiivimainonta auttaa brändisi maineenhallinnassa, sillä se sulautuu toimitukselliseen sisältöön ja tarjoaa hyödyllistä tai viihdyttävää tietoa lukijalleen. Sen avulla saat viestittyä asioita, jotka tekevät brändistäsi uniikin ja ainutlaatuisen, etkä joudu huolehtimaan some-roviosta. Natiivimainonnan nousua tukee mm. megatrendi digitaalinen empatia – lukija saa itse tehdä päätöksen kuluttaako sisällön - toisin kuin vaikkapa bannerimainonnassa, joka on tunnettu näytölle yllättäen ilmestyvistä pop-upeistaan. Natiivimainonta ei häiritse sisällönkulutusta, joten se on erinomainen työkalu yleisöjen rakentamiseen, inspiroimiseen ja heidän sitouttamiseensa yrityksen asiakkaiksi.
Entäpä natiivimainonnan brändiriski? Jos työskentelet esimerkiksi lentoyhtiössä ja ilmailualalla on sattunut onnettomuus, paras vinkkimme on odottaa pölyn laskeutumista kaiken markkinoinnin suhteen. Näin varmistat, ettei brändisi joudu negatiivisen uutisoinnin kohteeksi missään kanavassa, vaikka itse uutinen ei brändiäsi koskisikaan. Ja kun pöly todella on laskeutunut, tarjoa yleisöllesi esimerkiksi vinkkejä lentomatkustamisen turvallisuudesta, natiivimainonnan avulla tietenkin.
Tekstin otsikossa oleva lainaus on peräisin tosielämästä, erään tunnetun markkinoijan some-kampanjan kommenttikentästä.

Blogitekstin kirjoittaja Sini Orkola-Sahramies on Strossle Finlandin maajohtaja.
Kvartaalitiedotteet
Digimainontaan investoitiin Suomessa vuoden 2026 toisella kvartaalilla 219,1 miljoonaa euroa, mikä on 8,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua vauhdittivat erityisesti sosiaalisen median mainonta, hakumainonta ja video.
lue lisää08.09.2026
Euroopan digimainonnan markkina kasvoi 131 miljardiin euroon – Suomi jäi kasvusta jälkeen
IAB Europen uusi AdEx Benchmark 2025 -raportti osoittaa, että digimainonta jatkoi vahvaa kasvuaan epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Euroopan markkina kasvoi 10,5 prosenttia ja saavutti 131,1 miljardin euron arvon. Suomessa kasvu jäi vain 1,9 prosenttiin.
lue lisää23.06.2026
Vastaa tutkimukseen: Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit 2026
IAB Finland toteuttaa jo viidettä kertaa tutkimuksen ohjelmallisen ostamisen nykytilasta ja trendeistä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtainen katsaus ohjelmallisen mainonnan markkinaan ja tunnistaa alan mahdollisuudet, haasteet ja tulevaisuuden suunnat.
lue lisää11.05.2026
Tunnelmia IAB Europen Virtual Programmatic Day -tapahtumasta – mukana IAB Finlandin hallituksen Petri Kokkonen
IAB Europe järjesti huhtikuun lopussa Lontoossa vuosittaisen Virtual Programmatic Day -tapahtuman, jossa alan asiantuntijat kokoontuivat keskustelemaan ohjelmallisen mainonnan tulevaisuudesta.
lue lisää10.03.2026
IAB Europe: tuoreen State of Readiness – Sustainability in Digital Advertising -raportin keskeisimmät havainnot
IAB Europen tuore raportti osoittaa, että sosiaalinen vastuu nousee digimainonnan keskeiseksi vastuullisuusteemaksi, vaikka yritysten toimet keskittyvät yhä pääosin ympäristövaikutuksiin. Tekoälyn tuomat riskit ja mainospetosten lisääntyminen muokkaavat samalla toimintaympäristöä ja korostavat tarvetta läpinäkyvyydelle, yhteisille standardeille ja tiiviimmälle yhteistyölle.
lue lisää