Videomainonta verkossa, huikea mahdollisuus!
ComScore arvioi jo syyskuussa vuonna 2010, että noin 42 % kuluttajien verkonkäyttöajasta sisälsi altistumista videosisällöille. Kyseinen 42 % on huima määrä ja kun ottaa huomioon, että digitaalisessa maailmassa tuon hetken ja tämän päivän välillä on aikaa vajaa 1,5 vuotta, niin voidaan olettaa että tuo määrä on tällä hetkellä huomattavasti suurempi. Videosisällöistä on verkossa tullut verkkomedioille vakioformaatti ja kuluttajat ovat ottaneet ne ”omakseen” valtavin joukoin.
Mitä tämä kertoo mainostajille? Huikeaa mahdollisuutta laventaa audiovisuaalisin keinoin toteutetun kampanjan vaikutusta halutuissa kohderyhmissä! Uutismedioiden merkitys markkinointiviestinnän kanavina on mainostajien keskuudessa lisääntynyt kuluttajien käytön mukaisesti. Sen me olemme huomanneet display-mainonnan vuosittaisista kasvuluvuista. Videoformaattien kuluttaminen kasvaa nopeampaa kuin markkinoijat ovat huomanneet. Sen voi todistaa varmasti jokainen varteenotettava media tänä päivänä. Aika muuttuu ja niin muuttuu myös tapa tavoitella kuluttajia.
Liikkuvaa kuvan mediasisältöjen käytön lisääntyminen verkossa on luonut markkinoijille uuden ”maailman” ja tämä maailma tarjoaa tänä päivänä ehdottoman houkuttelevia kohdennustapoja mainonnalle. Miltä kuulostaisi tavoittaa automainoksella kohderyhmä joka varmasti on viimeisten päivien aikana kuluttanut autot aiheista verkkomediasisältöä tai vierailleet tutustumassa uusiin automalleihin verkossa? Sanoisin että erittäin houkuttelevalta. Vielä kun audiovisuaalisessa tuotannossa otetaan huomioon mediakanavan luonne, niin veikkaan että voimme saada markkinoijalle aikaan erittäin tehokkaan kampanjan.
OK, olen markkinoija ja harkitsen netti tv:n tukea perinteiselle televisiolle. Miten arvotan ja analysoin kampanjaani digitaalisessa maailmassa? Kuinka voin todentaa kampanjan toimivuuden ja perustella sen järkevyyttä? Tässä kohtaa ensimmäinen ja ehkä tulevaisuuden kannalta kriittisin asia on tarkastella sekä asettaa mittarit kampanjalle laajemmin kuin klikkiprosenttien kautta. Miksi? Koska tv-mainonta toimii netti tv ympäristössä hyvin samaan tapaan kuin perinteisessä televisiossa.
Liikkuva kuva on yhtä vaikuttava niin päivässä kuin illassa. Kuluttaja vastaanottaa filmin ennen kuluttamaansa sisältöä. Kampanjaa tulisi mitata siis samalla tavalla kuin muuta ehkä perinteisempää mediaa. Yksi ja ehkä olennaisin tapa on teettää systemaattisesti huomioarvo/brändimittauksia toteutuksista. Tähän mediat sekä mediatoimistot pystyvät antamaan luotettavia työkaluja.
Videosisältöjen käyttö kuluttajien keskuudessa on ja tulee olemaan jyrkässä ylämäessä. Suosittelen kaikkia audiovisuaalista materiaalia mainonnassaan käyttäviä markkinoijia ottamaan askelia digitaaliseen maailmaan! Seuraavalla kerralla tarkastelen lisää tätä kiintoisaa aihealuetta. Siihen asti, digitaalista kevättä!
Ajankohtaista
Uutiset
IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.
lue lisää07.10.2026
Podcast ei ole enää vain ääntä – yli puolet kuluttajista katsoo videopodcasteja
IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.
lue lisää30.09.2026
Nämä asiat mainostajan kannattaa ymmärtää podcasteista juuri nyt
Audion kulutus kasvaa, ja audiomainonta tarjoaa tehokkaan tavan tavoittaa kuluttajia. Miten suomalainen kuuntelee 2026 - tutkimuksessa syvennyttiin tänä vuonna erityisesti podcastien kulutukseen. Poimimme tuloksista viisi havaintoa, jotka mainostajan kannattaa huomioida.
lue lisää08.09.2026
Euroopan digimainonnan markkina kasvoi 131 miljardiin euroon – Suomi jäi kasvusta jälkeen
IAB Europen uusi AdEx Benchmark 2025 -raportti osoittaa, että digimainonta jatkoi vahvaa kasvuaan epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Euroopan markkina kasvoi 10,5 prosenttia ja saavutti 131,1 miljardin euron arvon. Suomessa kasvu jäi vain 1,9 prosenttiin.
lue lisää23.06.2026
Vastaa tutkimukseen: Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit 2026
IAB Finland toteuttaa jo viidettä kertaa tutkimuksen ohjelmallisen ostamisen nykytilasta ja trendeistä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtainen katsaus ohjelmallisen mainonnan markkinaan ja tunnistaa alan mahdollisuudet, haasteet ja tulevaisuuden suunnat.
lue lisää