Työryhmäuudistuksella toiminnan tehostamista sekä uudenlaista inspiraatiota IAB:n jäsenille
Monipuolinen työryhmätoiminta on yksi merkittävimmistä IAB Finlandin tarjoamista jäseneduista. IAB:n hallitus on uudistanut työryhmiä kuluneen vuoden aikana tavoitteenaan tehostaa toimintaa sekä nykyaikaistaa eri mainonnan muotoihin perustuvaa siilomallia. IAB:n toimintastrategian mukaisesti työryhmätoiminta tarjoaa jäsenille faktaa ja inspiraatiota verkkomainonnan ja -markkinoinnin alalta.
Faktaa-kategorian alle kuuluvien Mittaus- ja Tietosuojatyöryhmien toimintaa uudistettiin valitsemalla nimetyt asiantuntijajäsenet yhdeksi toimintakaudeksi kerrallaan. Jäsenet valitaan IAB:n jäsenyrityksistä niin, että kokoonpano edustaa mahdollisimman kattavasti IAB:n jäsenkuntaa. Työryhmien kokousten pöytäkirjat ovat IAB:n jäsenille julkisia ja ne ovat luettavissa IAB Yhteisössä.
Inspiraatiota tarjoillaan kaikille IAB:n jäsenyritysten työntekijöille avoimessa Digityöryhmässä. Digityöryhmää luotsaa tunnetut digitaalisen markkinoinnin visionäärit eli Visioryhmä, johon valitaan 2–3 henkilöä yhdeksi toimintakaudeksi kerrallaan. Ensimmäisen Visioryhmän jäseniksi on valittu Aller Median toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä sekä Internet-toimialan moniosaaja ja yrittäjä Taneli Tikka.
Digityöryhmän Round Table -kokoukset ovat avoimia kaikille
Visioryhmä kutsuu Digityöryhmän kokoon 2–4 kertaa vuodessa ns. Round Table -kokouksiin. Kokouksissa luodaan katsauksia digitaalisen markkinoinnin alalle, niin menneeseen kuin tulevaankin, sekä kartoitetaan alan tarpeita ohjeistuksien ja muiden työkalujen suhteen. Yksi kokouksien tavoite on tunnistaa verkkomainonnan kehityskohteita sekä perustaa toiminnallisia Task Force -ryhmiä luomaan ohjeistuksia, standardoimaan, keräämään esimerkkikeissejä ja ratkomaan alan haasteita. Digityöryhmän kokouksissa Task Forcet pääsevät esittelemään aikaansaannoksiaan koko IAB Yhteisölle.
Toiminnalliset Task Forcet taklaavat verkkomainonnan haasteita
Digityöryhmän alaisuudessa toimii tällä hetkellä neljä aktiivista ja itsenäistä Task Force -ryhmää. Krista Järvisen (Widespace) ja Atte Kniivilän (mFabrik) vetämän Mobiili Task Forcen asialistalla on mm. mobiilimainonnan määrän raportoinnin kehittäminen ja standardointi. Sosiaalisen median Task Force kehittää mm. Some-mittausta Jari Jaannon (Somia) johdolla. Johanna Lehtosen (Mediareaktori) vetämä Big Data Task Force työstää opasta tiedon keräämisestä ja hyödyntämisestä sekä toteuttaa tutkimusta Big Dataan liittyvän tietotaidon tilasta Suomessa. Videomainonnan Task Force on jo Milja Nevalaisen (OMD Finland) johdolla päässyt hyvään vaiheeseen videomainonnan ohjeistuksen ja markkinakatsauksen tekemisessä.
Inspiroidu, jaa asiantuntemustasi, osallistu verkkomainonnan kehittämiseen, verkostoidu sekä kasvata omaa osaamistasi tulemalla mukaan IAB:n Digityöryhmän toimintaan!
Ilmoittaudu mukaan IAB:n toimistolle.
Tutustu työryhmiin ja Task Forceihin.
Tutustu työryhmien luomiin standardeihin ja ohjeistuksiin.
Artikkeli
Kvartaalitiedotteet
Uutiset
Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 261 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja mainonnan määrä laski -0,7 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantar Median kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat eri media-alan liitot.
lue lisää30.01.2026
Mediamainonnan määrä päättyi -0,7 % laskuun vuonna 2025
Mediamainontaan käytettiin yhteensä 1 261 miljoonaa euroa vuonna 2025 ja mainonnan määrä laski -0,7 % edellisvuoteen verrattuna. Tiedot perustuvat Kantar Median kuukausittaiseen mediaseurantaan sekä vuosittaiseen erillistutkimukseen, jossa yhteistyökumppaneina ovat eri media-alan liitot.
lue lisää30.01.2026
IAB Finlandin työryhmät kehittämässä digimainonnan standardeja ja hyvinvointia
IAB Finlandin työryhmätoiminta on yksi järjestön tärkeimmistä jäseneduista. Työryhmiin osallistuminen on helppo tapa pysyä kiinni markkinan kehityksessä, jakaa näkemyksiä, oppia muilta ja viedä yhdessä koko alaa eteenpäin.
lue lisää29.01.2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmä tähtää markkinaosuuden kasvuun vuonna 2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmän tammikuun kokouksessa asetettiin työryhmän tavoitteet ja painopisteet vuodelle 2026. Kokouksessa työryhmän puheenjohtajiksi valittiin Adformin Account Director Juuli Pelkonen ja Vendin Programmatic & Yield Manager Dorentina Abazi.
lue lisää16.01.2026
IAB Finlandin tapahtumat 2026 – pysy mukana digimainonnan ajankohtaisissa trendeissä
IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.
lue lisää