Icon
Mira Vaurula on IAB Finlandin uusi Head of Business Development Julkaisut

Mira Vaurula on IAB Finlandin uusi Head of Business Development

07.01.2020

Kuva: Saara Autere

Mira Vaurula aloittaa 7.1.2020 IAB Finlandin palveluksessa tittelillä Head of Business Development. Hän vastaa muun muassa IAB:n koulutus- ja tapahtumaliiketoiminnan kehittämisestä sekä liiketoiminnan tuloksesta. Vaurula siirtyy IAB:n palvelukseen seitsemän Sanoma-vuoden jälkeen.

Sanomilla hän on työskennellyt mm. Product Manager - ja Development Manager -tehtävissä ja omaa siten kokonaisvaltaisen osaamisen digitaaliseen mainonnan ja markkinoinnin kentästä. IAB:lle Vaurula tuo oman ammattillisen osaamisen lisäksi aktiivista ja eteenpäinkatsovaa asennetta.

- Odotan suurella mielenkiinnolla uusia haasteita. On hienoa päästä jatkamaan saman alan parissa, mutta nyt uudesta näkökulmasta. IAB on tuttu jo vuosien takaa ja olenkin ehtinyt Sanomalla osallistumaan niin seminaareihin, työryhmiin kuin IDM-koulutusohjelmaankin. IAB:n missio digimainonnan kentän rikkauden säilyttämiseksi on mielestäni erittäin tärkeä ja jatkossa pääsen ylpeydellä edistämään samaa hienoa tavoitetta, Vaurula kertoo.

Toivotamme uuden osaajamme lämpimästi tervetulleeksi iloiseen ja aikaansaavaan IAB Finland -perheeseen!

Ajankohtaista Uutiset
Podcast ei ole enää vain ääntä – yli puolet kuluttajista katsoo videopodcasteja

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

07.10.2026

Podcast ei ole enää vain ääntä – yli puolet kuluttajista katsoo videopodcasteja

IAB Finlandin Näin suomalainen kuuntelee 2026 -tutkimuksen mukaan 55 prosenttia kuukausittain podcasteja kuluttavista katsoo videopodcasteja. Useimmat heistä myös kuuntelevat podcasteja eli kuuntelu ja katselu täydentävät toisiaan.

lue lisää

30.09.2026

Nämä asiat mainostajan kannattaa ymmärtää podcasteista juuri nyt

Audion kulutus kasvaa, ja audiomainonta tarjoaa tehokkaan tavan tavoittaa kuluttajia. Miten suomalainen kuuntelee 2026 - tutkimuksessa syvennyttiin tänä vuonna erityisesti podcastien kulutukseen. Poimimme tuloksista viisi havaintoa, jotka mainostajan kannattaa huomioida.

lue lisää

08.09.2026

Euroopan digimainonnan markkina kasvoi 131 miljardiin euroon – Suomi jäi kasvusta jälkeen

IAB Europen uusi AdEx Benchmark 2025 -raportti osoittaa, että digimainonta jatkoi vahvaa kasvuaan epävarmasta taloustilanteesta huolimatta. Euroopan markkina kasvoi 10,5 prosenttia ja saavutti 131,1 miljardin euron arvon. Suomessa kasvu jäi vain 1,9 prosenttiin.

lue lisää

23.06.2026

Vastaa tutkimukseen: Ohjelmallisen ostamisen nykytila ja trendit 2026

IAB Finland toteuttaa jo viidettä kertaa tutkimuksen ohjelmallisen ostamisen nykytilasta ja trendeistä Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa ajankohtainen katsaus ohjelmallisen mainonnan markkinaan ja tunnistaa alan mahdollisuudet, haasteet ja tulevaisuuden suunnat.

lue lisää