Työntekijälähettiläs luo arvoa itselleen
Työntekijälähettilyys ei ole kauniita sanoja, vaan tekoja ja myymistä. Työntekijät myyvät työnantajansa arvolupausta asiakkaille, potentiaalisille työnhakijoille ja omille verkostoilleen. Työntekijälähettilyys on oivallinen työväline asiantuntijuuden välittämiseen ja mielipidejohtajuuden vahvistamiseen. Se inhimillistää brändiä ja tuo sitä lähemmäs asiakasta ja luo yrityskulttuurista asiakassuhteen näkyvän osan. Lähettilyyden ei tarvitse olla raskasta tai pitkälle etukäteen suunniteltua, sillä maailma muuttuu, tieto vanhenee ja trendit elävät usein vain hetken. Tärkeintä on mahdollistaa, tukea ja kannustaa työntekijöitä osallistumaan.
Milleniaalit työntekijälähettiläinä
Työntekijälähettilyys on uusi termi ja ilmiö. Olisi kiinnostavaa seurata, miten eri sukupolvet kokevat työnantajan edustamisen vapaa-ajalla. Esimerkiksi 80-luvun jälkeen syntyneitä milleniaaleja yhdistää individualismi, halu kehittyä ja kasvaa ammatillisesti sekä jakaa merkityksellisiä asioita. Yhä useammalle ei riitä ”teen vain töitä” -asenne, vaan työstä haetaan sisältöä elämään.
Myös työsuhteeseen sitoutuminen erottaa milleniaalit muista sukupolvista. Forbesin mukaan vuosina 1946–1964 syntyneet baby boomerit haluavat olla nykyisessä työpaikassaan keskimäärin 7 vuotta, vuosina 1965–1979 syntynyt X-sukupolvi puolestaan 5 vuotta ja milleniaalit vain kaksi vuotta.
Milleniaaleille avainasemassa ei ole omistaminen vaan jakaminen, mikä erottaa heidät aiemmista sukupolvista. Työntekijöitä ei kuitenkaan pidä aliarvioida, eikä jakamista yliarvioida, sillä merkityksellisen ja merkityksettömän jakamisen välillä on iso ero ja sisältö ratkaisee. Vaikka työntekijöitä palkitsisi sadalla pisteellä työntekijälähettilyysohjelmassa, he todennäköisesti jättävät jakamatta, jos sisältö ei herätä heissä kiinnostusta.
Pisteet ovat vain tunnustus, eivät perimmäinen motivaattori.
Jotkut reflektoivat itseään työn ja toiset vapaa-ajan kautta; yksi innostuu elokuvista, toinen urheilusta, kolmas taiteesta ja neljäs musiikista. Työntekijöiden henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet tulevat näkymään tulevaisuudessa yhä voimakkaammin työtekijälähettilyysohjelmissa. Jos esimerkiksi elokuvista pitävä työntekijä työskentelee ICT-alalla ja kyseisellä yrityksellä on työntekijälähettilyysohjelma, olisi kiinnostavaa lukea, miten teknologia uudistaa elokuvakokemusta. Työntekijälle tarjoutuu mahdollisuus julkaista juuri häntä kiinnostavaa sisältöä ja tuoda samalla työnantajaa esille. Työnantajan kanavat ja mainonta voivat onnistua buustaamaan kiinnostavista jutuista ilmiöitä, ja se jos mikä rakentaa parasta työnantajamielikuvaa. Blogikirjoituksillaan työntekijä saa arvokasta näkyvyyttä itselleen asiantuntijana, ja yritys vahvistaa työnantajabrändiään, mikä houkuttelee lahjakkuuksia taloon.
Ideaalitapauksessa työminän ja vapaa-ajan minän rajat hämärtyvät ja työntekijä tuntee, ajattelee ja kokee asioita kanavissa erottelematta niitä työ- tai vapaa-ajan kanaviksi.
Olemmeko kokonaisia persoonia?
Meltwater Digitalist Communication Forumissa Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri tarjosi pätevän vinkin arkeen, työelämään ja sosiaalisen median käyttöön: ole kokonainen persoona.
Jos työntekijälähettiläs jakaa yrityksen sisältöjä, kuten rekrytointi-ilmoituksia, pörssitiedotteita ja lanseerausvideoita muttei tuo persoonaansa ja kiinnostuksen kohteitaan esille, toteutuuko työntekijälähettilyyden ydintavoite?
Työntekijälähettiläs ei ole työpaikan sisältöjen jakaja tai markkinoinnin tehtävissä auttava kollega, jolle voidaan tuupata sisältöä, vaan henkilö, joka ylpeästi edustaa työpaikkaansa ja suosittelee sitä verkostoilleen jakamalla ja kertomalla hänelle tärkeistä asioista. Arvot yhdistävät työntekijää, työyhteisöä ja työntekijän verkostoja. Miksi sitten luoda itsestään virallinen kuva ammatillisissa kanavissa ja rennonletkeä vapaa-ajan kanavissa? Kuinka moni asiakas on jättänyt ostamatta, jos myyjä on julkaissut kuvia suojalkapallon mm-kisoista tai kirjoittanut blogikirjoituksen elokuvamainonnan trendeistä?
Tylsä tai huono sisältö ei muutu houkuttelevaksi lähettilyyden avulla, vaan sisällön tulisi olla niin hyvää, että sitä halutaan jakaa ilmankin lähettilyysohjelmaa. Vaikka ohjelma olisi kuinka hienosti suunniteltu, mutta työntekijät eivät ole täysillä mukana, pieleen menee!
Asiakkaat ja yhteistyökumppanit kokevat helpommin lähestyttäväksi henkilön, joka käyttää ennakkoluulottomasti kanavia niin henkilökohtaisten kuin työasioidenkin viestimiseen ja tuo persoonansa rohkeasti esiin miettimättä itseään liikaa brändin tai organisaationsa kautta. Oikea teknologia auttaa, mutta sen ei tulisi olla tärkein motivaattori. Kaikki lähtee ihmisistä, heidän tarpeestaan ja kiinnostuksen kohteistaan.

Kirjoittaja Taru Laurila toimii Dinglen Myynti- ja markkinointipäällikkönä. Hänen intohimonsa ovat elokuvat, vahvat brändit ja markkinoinnin uudet ilmiöt. Tarun löytää Twitteristä nimellä @tarulaurila
Taru päätti tällä kirjoituksellaan työntekijälähettilyyteen liittyvän juttusarjan, jonka tuotti IAB:n työntekijälähettilyys-työryhmä. Mielenkiintoisia postauksia sarjaan kirjoittivat Tarun lisäksi Anni Aarni, Martti Sillanmäki sekä Noora Verronen.
Dinglen aikaisemmat IABlogikirjoitukset:
Tunnistatko asiakkaasi verkosta?
Kantaa ottava Brändi
Median tulevaisuus
Vain intohimolla markkinajohtajaksi
Markkinoijan seitsemän syntiä
Mitä on sosiaalinen myynti?
Jokainen yritys tarvitsee oman päätoimittajan
Yhteisömanagerin arki, osa 2: Asiakaspalvelun ytimessä
Sponsorointi hyvän sisällön moottorina
Kahdesta kampanjasta kahteensataan tarinaan
Johda joukkosi kohti digitaalisuutta ja avoimuutta
Oikeaan aikaan oikeassa paikassa: konteksti on uusi musta
Kampanjoista jatkuvaan markkinointiin
Video: Sosiaalinen media kyykyttää
IABLogin kommentointi
appropriately a lot of of the designs are colossal alternating with either annular or squarer formed frames that altogether bolt the adorable and amazing colossal look.
It allows your app to work in background and you can easily access the app without actually opening and closing it manually.
What a great initiative here. I'll look around the site and see if I can offer any additional ideas. Thanks.
It gives you the fastest and easiest access to all the cheat http://gta5moneyonline.net codes gta v online money online money making guide click here.
It gives you the fastest and easiest access to all the cheat codes gta v online money online money making guide click here.
It allows your app
Ventures For Downloading And Installing Terrarium TV App On Android Using Terrarium TV Apk:
1)Open your android gadget. Explore to settings and look down until you recognize the obscure sources choice and afterward turn on this obscure sources choice.
tap on introduce applications from obscure sources to introduce terrarium television apk document
2)Meanwhile, download the Terrarium TV apk in your gadgets. You can without much of a stretch discover it on the web or you can download it from here (Terrarium TV.apk 1.1.5 Version).
3)Tap on the .apk record to open this TerrariumTV application
4)Then after that tap on next and after that tap on introduce to start with the establishment procedure. Try not to stress you don't need to sit tight for long. This procedure will pause for a moment or something like that. On the other hand even not as much as that yet not more than that without a doubt.
tap on introduce choice to introduce the terrarium television apk application on android
5)Now essentially go to your home screen. Explore the menu. Tap on the symbol of the terrarium television application to dispatch it.
Terrarium Tv App for android - download most recent terrarium television apk application to watch motion pictures for nothing
There you go! Presently you have this great application introduced in your gadgets. Wasn't the procedure simple? All things considered, hold up to see the supernatural occurrences this application has inside it. They are considerable all the more enchanting and dazzling!
