Icon
Suomelle paikka IAB Europen hallituksesta Blogi

Suomelle paikka IAB Europen hallituksesta

04.06.2019

IAB Finland on valittu ensimmäistä kertaa historiassa Euroopan-kattojärjestön hallitukseen.

Tänään Puolan Varsovassa, IAB Europen päätapahtuma Interactivessa, valittiin hallitus seuraavalle kahdelle vuodelle. Relevant Digital Oy:n toimitusjohtaja ja IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja Petri Kokkonen teki historiaa varmistamalla Suomelle sen ensimmäisen hallituspaikan Euroopan-kattojärjestön hallituksessa.
- IAB Finland on osallistunut aktiivisesti esimerkiksi GDPR:n käytännön soveltamisen digitaalisessa mainonnassa mahdollistavan TCF-standardin kehitystyöhön. Suomen digimarkkinan osaamista ja mutkatonta lähestymistä arvostetaan myös eurooppalaisten kollegojen keskuudessa, kiittelee IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala.
Nyt aloittava uusi hallitus jatkaa privacy-ratkaisujen kehittämistä sekä haluaa lisätä toimialan läpinäkyvyyttä ja kasvattaa yhteistä osaamista.
- Upeaa päästä viemään Suomea ja suomalaista osaamista aktiivisemmin mukaan IAB Europen toimintaan ja vahvistaa samalla Suomen suhteita muihin maihin. Uskon, että tiivistyvä yhteistyö palvelee kaikkia osapuolia. Meillä on varmasti paljon opittavaa suuremmilta markkinoilta, mutta myös paljon annettavaa hienosti toimivalta kotimaiselta markkinaltamme. Vaikka olemme pieni kansa, riittää osaamista, innovaatioita ja hyvää tekemisen meininkiä vietäväksi, Varsovasta tavoitettu Kokkonen kommentoi.

IAB Europen hallituksessa Suomea edustava Petri Kokkonen on IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja ja Relevant Digital Oy:n toimitusjohtaja.

Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, birgitta.takala(at)iab.fi
Petri Kokkonen, IAB:n hallituksen puheenjohtaja, 040 833 5077, petri.kokkonen(at)relevant.fi

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointijäsenetdatajäsenesittelyteknologiaSosiaalinen mediaIAB FinlandnatiivimainontaIABlogidigimainontaohjelmallinen ostaminen

23.06.2026

Jäsenesittelyssä: Lukimo

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin. Tällä kertaa esittelyvuorossa on Lukimo, ja haastattelukysymyksiimme vastaa Marko Tähtikumpu.

lue lisää

10.06.2026

Jäsenesittelyssä: dunnhumby

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: nyt esittelyvuorossa on dunnhumby ja haastattelukysymyksiimme vastaamassa Lucy Mulcahy.

lue lisää

09.06.2026

Retail media muuttaa markkinointia – tutkitusti

Kumppaniblogi: ReTALE by Aller Media Nordic. Yritysten asenteet retail media kohtaan ovat muuttuneet: 71 % mainostajista on jo käyttänyt retail mediaa markkinoinnissaan. Muutos tavarantoimittajakeskeisestä markkinointityökalusta avoimeksi, kaikille mainostajille saatavilla olevaksi mediaksi vahvistaa markkinoinnin muutoksen vauhtia.

lue lisää

27.05.2026

Miten cross-media-mittaus ratkaisee mainostajien keskeisiä haasteita

Kumppaniblogi: AudienceProject. Mainostajat tarvitsevat mittaamista, joka heijastaa sitä, miten ihmiset kuluttavat mediaa eri kanavissa ja eri laitteilla. Cross-media-mittaus tarjoaa deduplikoidun näkymän tavoittavuuteen ja frekvenssiin eri medioissa sekä näyttää, miten kukin kanava vaikuttaa kokonaisyleisöön ja miten koko mediamix toimii yhdessä.

lue lisää