Icon
Sosiaalisen median tuulia tälle syksylle Blogi

Sosiaalisen median tuulia tälle syksylle

24.08.2012 | Jari Jaanto

Syksy alkaa saapua taas tänne Helsingin suuntaan. Olemme vielä saaneet nauttia ihanan lämpimistä ja kauniin aurinkoisista viikonlopuista, etenkin Suomenlinna on osoittanut koko kukoistuksellaan, miten hienoa on tunnustella nurmea paljain jaloin. Koulut ovat alkaneet ja vielä 2070-luvulla töissä oleva ikäluokka on aloittanut koulutiensä. Mainos- ja media-alalla syksy on lähtenyt normaalisti vauhtiin. Olemme odotettujen päättymättömien muutosten keskellä jälleen, ja tätä kirjoittaessa auringonpaiste on muuttunut kauniiksi syyssateeksi.

Tästä sitten pohdiskelemaan, mitä syksy tuo tullessaan rakkaaseen sosiaalisen median puoleen /osaan elämäämme. Samoin kuin itsekin, ovatkin jo monet huomanneet, että sosiaalisen median mainonnan kuherruskuukausi alkaa kääntyä tulosten hakemiseksi. Mainostajat ovat kokeilleet aikansa sisältöjään sosiaalisessa mediassa, ja nyt kaikki haluavat liiketoiminnallisia tuloksia tykkäysten lisäksi. Tätä varten IAB onkin julkaisemassa sosiaalisen median mittaussuositukset lähikuukausina, kuten aiemmassa blogauksessani kerroinkin. Aika alkaa olla kypsä lukita pieni hetki tätä päivää tämän päivän vaatimuksiin :).

Sosiaalisen median osalta panostukset tulevat muutoksen kautta kasvamaan. Sosiaalinen media ei tule häviämään yhtään mihinkään, ihmiset haluavat aina olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kun puhutaan muutoksesta, niin se on aina jonkin asian lopettamista, ja uuden aloittamista. Se mitä aiemmin keväällä tapahtui “General Motorsin vetäytymisen facebookista” osalta, oli ainoastaan että vain tietystä osasta mainontaa luovuttiin. General Motors on enemmän kuin koskaan mukana ihmisten arjessa Facebookissa, ja hyödyntää näkyvyyttään sosiaalisen median parhain keinoin, eli aktivoimalla ja osallistamalla fanejaan sekä muuttamalla tätä liiketoiminnaksi!

Kun katsotaan mitä FB:n osalta tapahtui 2012 toisella vuosineljänneksellä Suomen osalta, niin panostukset Facebookiin olivat 2.2 Miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisvuoteen oli 100%. Kokonaisuudessaan 2012 ensimmäisellä vuosipuoliskolla panostukset Facebookiin olivat 4.4 miljoonaa Suomessa.

Lisää viitteitä tästä antaa myös IAB Finlandin järjestämä kysely verkkomainonnan asiantuntijoille kesäkuussa 2012. Asiantuntija-arvioiden mukaan sosiaalisen median panostukset nousevat 27% 2012 heinä-joulukuun aikana, mobiilimainonnan kasvun ollessa vielä kovempaa, jopa 61%.

Se mitä tämän syksyn ja ensi kevään aikana tullaan näkemään, on sosiaalisen median hajautumista eri kohderyhmille tarkoitettuihin palveluihin. Hauskana esimerkkinä voidaan mainita erään Ruotsalaisen kreivin perustama sosiaalisen median palvelu rikkaille. Tämä mahdollistaa mainostajille mielenkiintoisia mahdollisuuksia lähestyä kohderyhmiään heille parhaiten sopivin työkaluin.

Kasvu ei siis ole missään määrin hidastumassa, päinvastoin. Sosiaalinen media on nyt teini-iässä ja alkaa valmistua pikkuhiljaa ylioppilaaksi saaden kohta vielä kovempia tuloksia aikaan!

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointidatateknologiaSosiaalinen mediajäsenetjäsenesittelyIAB Finlandmarko siltalaIABloginatiivimainontaDingle

02.04.2026

Jäsenesittelyssä: Tuudo

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: nyt esittelyvuorossa on Tuudo ja Pasi Maronen.

lue lisää

20.03.2026

Jäsenesittelyssä: LM Someco

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: nyt esittelyvuorossa on LM Someco ja Kati Vairinen.

lue lisää

13.02.2026

Heta Pellinen vahvistamaan IAB Finlandin näkyvyyttä ja vaikuttavuutta

IAB Finland on nimittänyt Heta Pellisen organisaation markkinoinnin asiantuntijaksi. Tehtävässään Pellinen vastaa IAB Finlandin vaikuttavuuden kasvattamisesta kaikissa IAB:n kanavissa. Hän vastaa myös siitä, että ajankohtainen tieto, työryhmien työ ja tapahtumat tavoittavat oikeat yleisöt oikeaan aikaan.

lue lisää

13.02.2026

ChatGPT testaa mainontaa – mitä tämä tarkoittaa mainonnan ekosysteemille?

OpenAI on aloittanut mainosten testaamisen ChatGPT:ssä Yhdysvalloissa. Aiheesta keskusteltiin myös Ylen Jälkidigi-ohjelmassa, jossa IAB Finlandin toiminnanjohtaja oli panelistina.

lue lisää