Icon
Premium Partner -esittelyssä: Vitec Bidtheatre Blogi

Premium Partner -esittelyssä: Vitec Bidtheatre

25.09.2026

IAB Finlandin kumppaniverkosto kasvaa, kun Vitec Bidtheatre liittyy mukaan uutena Premium Partnerina. Vitec Bidtheatre tuo verkostoomme vahvaa asiantuntemusta ohjelmallisesta mainonnasta ja monikanavaisesta mediaostamisesta. Tässä Partner-haastattelussa tutustumme Vitec Bidtheatreen hieman paremmin ja kuulemme näkemyksiä muun muassa tekoälyn ja automaation mahdollisuuksista, pirstaloituvan mediaympäristön haasteista sekä läpinäkyvyyden merkityksestä ohjelmallisessa ostamisessa.

 

Kysymyksiimme vastasi Vitec Bidtheatren maajohtaja Peter Karlsson. Teksti on suomennettu.

 

Kerro Vitec Bidtheatresta ja omasta roolistasi yrityksessä.

Vitec Bidtheatre on riippumaton monikanavainen DSP eli ohjelmallisen ostamisen alusta, jonka avulla median ostajat voivat hallita display-, natiivi-, online-video-, radio- ja digitaalisen ulkomainonnan (DOOH) kampanjoita yhdeltä alustalta.

Toimin Vitec Bidtheatre maajohtajana. Vastaan myös liiketoiminnan kehittämisestä uusilla markkinoilla sekä yhtiön kasvun edistämisestä Pohjoismaissa ja niiden ulkopuolella.

Minulla on pitkä kokemus media- ja teknologia-aloilta sekä vahva ymmärrys digitaalisen mainonnan ekosysteemistä. Työssäni seuraan markkinan kehitystä, tunnistan uusia mahdollisuuksia ja autan mainostajia ja toimistoja hyödyntämään dataa ja teknologiaa entistä paremmin. Omassa roolissani yhdistyvät kaupallinen osaaminen, markkinatuntemus ja teknologinen ymmärrys.

 

Mitä Vitec Bidtheatre​​​​​​​ tuo Suomen ohjelmallisen mainonnan markkinaan ja IAB Finlandin verkostoon?

Haluamme tuoda erityisesti monikanavaista näkökulmaa ohjelmalliseen ostamiseen. Eri kanavia voidaan hallita yhtenä kokonaisuutena, mikä helpottaa kampanjoiden suunnittelua, optimointia ja tulosten tarkastelua yli kanavarajojen.

Vitec Bidtheatre alusta hyödyntää edistynyttä kohdentamista ja tekoälypohjaista optimointia, ja läpinäkyvyys on keskeisessä roolissa. Tavoitteenamme on tehdä monikanavaisesta mediaostamisesta yksinkertaisempaa ja tarjota median ostajille parempi näkyvyys ja hallinta digitaalisen mainonnan investointeihin.

 

Mitkä trendit, teknologiat ja strategiat muovaavat ohjelmallisen mainonnan kasvua tulevaisuudessa?

Ohjelmallisen mainonnan kehitystä vauhdittavat tällä hetkellä erityisesti tekoäly, automaatio ja uusien mediakanavien kasvu.

Tekoäly vaikuttaa yhä enemmän siihen, miten kampanjoita optimoidaan ja yleisöjä tavoitetaan ja budjetteja jaetaan. Samalla ohjelmallinen ostaminen laajenee perinteisen display-mainonnan ulkopuolelle esimerkiksi digitaaliseen audioon, DOOHiin ja CTV:hen.

Tulevaisuudessa olennaista onkin se, kuinka hyvin eri kanavat, data ja automaatio pystytään yhdistämään yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia parantaa kampanjoiden tehokkuutta ja mitattavuutta sekä saavuttaa liiketoiminnallisia tuloksia monikanavaisessa mediaympäristössä.

 

Mitkä ovat mainostajien ja toimistojen suurimmat haasteet ohjelmallisessa ostamisessa tällä hetkellä, ja miten niitä voidaan ratkaista?

Yksi suurimmista haasteista on mediaympäristön pirstaloituminen. Kuluttajat liikkuvat sujuvasti display-mainonnan, videon, CTV:n, audion ja digitaalisen ulkomainonnan välillä, mutta kampanjoiden tavoittavuuden, frekvenssin ja tulosten tarkastelu yhtenä kokonaisuutena on edelleen haastavaa.

Toinen keskeinen kysymys on läpinäkyvyys. Mainostajien ja toimistojen voi olla vaikea hahmottaa, mihin mediabudjetti käytetään, millaisia teknologiakustannuksia kokonaisuuteen sisältyy ja millä perusteella kampanjoita optimoidaan. Tämä voi vaikeuttaa myös kampanjoiden tulosten ja sijoitetun pääoman tuoton arviointia.

Samaan aikaan yksityisyyden suojan muutokset ja kolmannen osapuolen evästeiden väheneminen muuttavat kohdentamisen ja mittaamisen tapoja. Menestys perustuu yhä enemmän oman datan, kontekstuaalisten signaalien ja tekoälypohjaisen optimoinnin hyödyntämiseen perinteisen käyttäjäseurannan sijaan.

Näihin haasteisiin voidaan vastata erityisesti kolmella tavalla. Ensinnäkin teknologiakumppaneilta tarvitaan läpinäkyvyyttä kustannuksiin, inventaariin ja optimoinnin toimintaperiaatteisiin. Toiseksi kampanjoita kannattaa suunnitella ja optimoida eri kanavissa yhtenä kokonaisuutena, jotta yleisöjen tavoittamisesta ja kampanjoiden tuloksista saadaan parempi kokonaiskuva.

Kolmanneksi tekoälyä ja automaatiota voidaan hyödyntää nykyistä älykkäämmin esimerkiksi kohdentamisen ja budjettien optimoinnissa. Näin asiantuntijoille jää enemmän aikaa strategiseen ja luovaan työhön.

Parhaat edellytykset kestävään kasvuun on niillä mainostajilla ja toimistoilla, jotka pystyvät yhdistämään läpinäkyvyyden, laadukkaan datan ja älykkään automaation.

 

Mikä ohjelmallisesta mainonnasta pitäisi mielestäsi ymmärtää alalla nykyistä paremmin?

Ohjelmallinen mainonta mielletään edelleen helposti automatisoiduksi tavaksi ostaa display-mainontaa. Todellisuudessa kyse on huomattavasti laajemmasta kokonaisuudesta, joka kattaa display-mainonnan lisäksi esimerkiksi videon, CTV, audion, digitaalisen ulkomainonnan ja natiivimainonnan.

Ohjelmallisessa ei myöskään ole kyse vain automaatiosta tai tehokkuudesta. Laadukkaan datan ja tekoälypohjaisen optimoinnin avulla ohjelmallinen mainonta tukee markkinoinnin päätöksentekoa ja liiketoiminnallisten tulosten saavuttamista.

Tulevaisuudessa keskeistä onkin se, miten teknologiaa, dataa ja tekoälyä hyödynnetään niin, että mainonnasta tulee entistä relevantimpaa, mitattavampaa ja vaikuttavampaa eri kanavissa.

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointijäsenetjäsenesittelydatateknologiaSosiaalinen mediaIAB FinlandnatiivimainontaIABlogidigimainontaohjelmallinen ostaminen

29.08.2025

IAB Insider: Luovuuden merkitys digimainonnassa

Mainonnan vaikuttavuus syntyy usein luovuudesta – mutta mitä luovuus oikeastaan on, ja miten se voidaan kääntää mitattavaksi tulokseksi? Tässä IAB Insider -jaksossa dentsun Juha Halmesvaara ja Aleksi Auvinen keskustelevat luovuuden merkityksestä markkinoinnissa, Cannes Lions -festivaalin opeista sekä siitä, miten Suomi voisi ottaa askeleen kohti kansainvälistä luovuuden kärkeä.

lue lisää

15.08.2025

IAB Studio: Mitä vastuullisuus digimainonnassa tarkoittaa?

Digitaalinen mainonta nähdään usein teknisenä tehokkuuspelinä, jossa klikit, näkyvyydet ja ROI hallitsevat keskustelua. Mutta mitä tapahtuu, kun mukaan tuodaan sana vastuullisuus? IAB Studion podcastissa juontaja Jannina Niskala ja vieraana ollut koulutusvastaava Heidi Blomberg IAB Finlandilta pureutuvat aiheeseen, joka koskettaa koko mainosalaa. Jaksossa käydään läpi, mitä vastuullisuus digimainonnassa tarkoittaa, miksi se on ajankohtaisempaa kuin koskaan – ja miten jokainen alan toimija voi lähteä liikkeelle, vaikka täydellisyyteen ei kukaan pääsisikään.

lue lisää

13.08.2025

Nimitysuutinen: IAB Finlandin uusi vetäjä kasvoi digimarkkinoinnin osaajaksi nuorten mukana

Anni Lintula aloitti 1. elokuuta IAB Finlandin toiminnanjohtajana. Aiemmin hän on toiminut muun muassa A-lehtien B2B-liiketoiminnan johtajana, yritysasiakkuuksien luovana johtajana ja nuorten medioiden liiketoiminnan johtajana. Lintulalla on myös taustaa palkittujen digimainonnan konseptien kehittäjänä. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.

lue lisää

08.08.2025

IAB Insider: Google Meridian – mitä mainostajan on hyvä tietää?

Mainonnan tuloksellisuuden mittaaminen on noussut vuoden 2025 kuumimmaksi puheenaiheeksi digimarkkinoinnin kentällä – eikä syyttä. Tässä IAB Insider -podcastin jaksossa sukelletaan syvälle Marketing Mix Modelingin (MMM) maailmaan, erityisesti Googlen Meridian-ratkaisun näkökulmasta. Vieraana ovat asiantuntijat Hermanni Nurila  ja Reetta Peltola toimistosta S360, jotka jakavat kokemuksiaan ja oppejaan MMM:n käytöstä suomalaisissa yrityksissä.

lue lisää