Icon
Kasvusta jäätävä riittävästi kotimaahan Blogi

Kasvusta jäätävä riittävästi kotimaahan

07.01.2019

Petri Kokkonen on IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja vuonna 2019.

IAB Finlandin tuore hallitus aloittaa kautensa koko alaa koskevan uhkakuvan kohtaamisella. Digimainosmarkkina kasvaa vauhdikkaasti, mutta miltei kaikki kasvu valuu Suomen rajojen ulkopuolelle. Alan toimijoiden pitää tehdä enemmän avointa yhteistyötä paikallisen markkinan kasvun turvaamiseksi.

"Paikallisten toimijoiden tulee tehdä yhä tiiviimpää yhteistyötä, jotta riittävän iso osa kasvusta jäisi Suomeen. Tälle yhteistyölle IAB tarjoaa hyvän alustan, yhdistäen sekä mainonnan ostajat, myyjät että markkinoinnin tekijät", hallituksen puheenjohtaja, Relevant Digital Oy:n Petri Kokkonen perustelee. "IAB:n toimisto ja ennen kaikkea lukuisat vapaaehtoiset työryhmissä työskentelevät asiantuntijat ovat tehneet upeaa työtä toimialan kehittämisen eteen, mutta lisää vauhtia tarvitaan. Mainostajat investoivat niihin kanaviin, jotka tuovat parhaat tulokset. Meidän tehtävämme on varmistaa, että parhaita tuloksia tuovat ratkaisut ovat useammin kotimaisia."

Relevant Digital Oy:n lisäksi IAB Finlandin hallituksessa on tällä kaudella edustettuna Alma Media Oyj, Dentsu Aegis Network Oy, Keskisuomalainen Oyj, Sanoma Oyj, SEK Oy, Otavamedia Oy, Veikkaus Oy, Kotipizza Group Oyj, Eversheds Asianajotoimisto Oy, IPG Mediabrands Oy ja Artefact Oy.

IAB:n toiminnan ytimessä, aktiivisina akuuttien ja tulevaisuuden aiheiden ympärillä, toimivat muun muassa Tietosuoja-, Videomainonta-, Ohjelmallinen ostaminen -, Markkinointiteknologia-, Ad spend -, Sisältömarkkinointi- ja Viewability-työryhmät. Uusina aloittavat Luovuuden työryhmä ja Digital Audio -työryhmä. IAB Finlandin työryhmien julkaisemat kaikille ilmaiset ohjeistukset ja oppaat ovat laajalti alalla arvostettuja. Lisäksi tänä vuonna on luvassa sekä maksullisia että maksuttomia seminaareja, uusia julkaisuja sekä natiivimainonnan, markkinointiteknologian ja ohjelmallisen ostamisen koulutuksia. IAB Finland tarjoaa myös kotimaisia ja kansainvälisiä digitaalisen mainonnan sertifiointiohjelmia sekä tutkintoja.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takala, etunimi.sukunimi(at)iab.fi, 040 543 9165
IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja, Petri Kokkonen, etunimi.sukunimi(at)relevant.fi, 040 833 5077

IAB Finland on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin kehitystä eteenpäin vievä ja muutoksesta kasvua luova yhteisö. Tuotamme puolueetonta tietoa digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin ammattilaisille Suomessa.

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointijäsenetjäsenesittelydatateknologiaSosiaalinen mediaIAB FinlandnatiivimainontaIABlogidigimainontaohjelmallinen ostaminen

23.09.2026

HybridiTV:n Switch-IN yhdistää television voiman ja digimainonnan tarkkuuden

Kumppaniblogi: Digita. Televisio on vaikuttava mainosmedia, jonka vahvuuksia ovat suuri ruutu, laadukas sisältöympäristö, korkea huomioarvo ja turvallinen katselukokemus. HybridiTV:n mahdollistama Switch-IN-mainosratkaisu hyödyntää näitä vahvuuksia aktiivisissa katseluhetkissä ja mahdollistaa vuorovaikutteisen mainonnan TV-ympäristössä.

lue lisää

17.09.2026

PJ tentissä: Mikä on attention-mittaamisen suurin etu ja mahdollisuus Suomessa tällä hetkellä?

IAB Finlandin Attention-työryhmän puheenjohtaja Iiris Lehtola kertoo attention-mittaamisen eduista ja mahdollisuuksista sekä siitä, miten mittaustietoa voidaan hyödyntää mainonnan suunnittelussa ja kehittämisessä.

lue lisää

16.09.2026

Retail Media Summit 2026: Kasvu syntyy uusista asiakkaista ja tarvehetkistä

Kumppaniblogi: Bauer Media Audio. Mitkä ovat audion vahvuudet retail mediassa? Outi Hilakari kokoaa Retail Media Summit 2026 -tapahtumamme keskeiset havainnot ja tarkastelee niiden pohjalta, miten audiomainonnalla voidaan vaikuttaa läpi ostopolun, tavoittaa uusia asiakkaita ja olla läsnä kuluttajan kannalta relevanteissa tarve- ja valintahetkissä.

lue lisää

15.09.2026

Jäsenesittelyssä: Tiketti

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: Tällä kertaa esittelyvuorossa on Tiketti, ja kysymyksiimme vastaa Tiketin markkinointipäällikkö Johanna Pulsa. Tiketti tuo IAB Finlandin verkostoon vahvaa tapahtuma-alan, lipunmyynnin ja tapahtumamarkkinoinnin osaamista.

lue lisää