Icon
Ehdota vuoden Muutoksen tekijää! Blogi

Ehdota vuoden Muutoksen tekijää!

01.11.2018

Viime vuonna ensimmäistä kertaa jaettu Muutoksen tekijä -palkinto luovutetaan myös tämän vuoden HOT or NOT -seminaarissa. Palkinto ilmentää digitaalisen kehityksen haasteita ja ennakkoluulototonta sekä pioneerimaista asennetta tarttua niiden ratkaisemiseen.

- Minulle palkinnon saaminen oli merkki siitä, että oli tapahtunut lopullinen käännös vanhasta mediamyyntiajattelusta kohti todellista digitaalista markkinointia. Olen toiminut alalla noin 15 vuotta ja työskennellyt aina datavetoisen markkinoinnin parissa. Ensimmäisen 10 vuoden aikana datavetoisuutta tietyllä tavalla vähäteltiin ja työni oli hieman lähetyssaarnaajamaista asiaan liittyen ihan digitaalisen markkinoinnin sisälläkin, kertoo viime vuonna palkittu Nordic Morning Finlandin toimitusjohtaja Jukka Sundquist.

Vuoden 2017 Muutoksen tekijä oli Nordic Morning Finlandin toimitusjohtaja Jukka Sundquist.

IAB Finlandille alan osaajien palkitseminen on myös tapa ottaa kantaa digitaalisen markkinoinnin jatkuvasti uudelleenarvioitaviin pelisääntöihin ja relevantin osaamisen tukemiseen. Tarvitsemme yhteisiä raameja jotta tiedämme puhuvamme samoista aiheista, toisin sanoen out of the box -ajattelukin tarvitsi aluksi boxin, jotta sen ulkopuolinen ajattelu mahdollistui.

- Minusta tuntuu, että jostain syystä se oli ohjelmallinen ostaminen, joka lopulta lopetti tämän alan vähättelyn ja datavetoisuus digitaalisen markkinoinnin sisällä siirtyi niin sanottuun mainstreamiin. Samana ajanjaksona koko digitaalisen markkinoinnin toimiala on kehittynyt mediakakun pienimmästä mediasta suurimmaksi mediaksi ja on nyt täysin mainstreamia. Sanoisin, että palkinto kuvastaa hyvin niin omaa kuin koko toimialan matkaa, Sundquist jatkaa.

Tunnetko Muutoksen tekijän?

Ilmianna alan ratkaisuhenkinen asiantuntija, joka on mielestäsi tehnyt pioneerimaista työtä digitaalisen markkinoinnin sanansaattajana tai siihen liittyvän osaamisen tai tuotteistamisen kehittämisessä. Perustele ehdotuksesi mahdollisimman hyvin, sillä voittajan valitsee IAB Finlandin raati, joka koostuu sekä sen hallituksen jäsenistä että muista alan arvostetuista asiantuntijoista. Ehdokkaita Muutoksen tekijä -palkinnon saajaksi voi ilmoittaa 20.11.2018 saakka.

Kaikkien ehdotuksen lähettäneiden kesken arvotaan kolme kahden hengen elokuvalippusettiä. Leffaliput voittaneille ilmoitetaan sekä henkilökohtaisesti että IAB Finlandin kanavissa.

blogidigimarkkinointiiabfinlandpodcastsisältömarkkinointijäsenetjäsenesittelydatateknologiaSosiaalinen mediaIAB FinlandnatiivimainontaIABlogidigimainontaohjelmallinen ostaminen

17.09.2026

PJ tentissä: Mikä on attention-mittaamisen suurin etu ja mahdollisuus Suomessa tällä hetkellä?

IAB Finlandin Attention-työryhmän puheenjohtaja Iiris Lehtola kertoo attention-mittaamisen eduista ja mahdollisuuksista sekä siitä, miten mittaustietoa voidaan hyödyntää mainonnan suunnittelussa ja kehittämisessä.

lue lisää

16.09.2026

Retail Media Summit 2026: Kasvu syntyy uusista asiakkaista ja tarvehetkistä

Kumppaniblogi: Bauer Media Audio. Mitkä ovat audion vahvuudet retail mediassa? Outi Hilakari kokoaa Retail Media Summit 2026 -tapahtumamme keskeiset havainnot ja tarkastelee niiden pohjalta, miten audiomainonnalla voidaan vaikuttaa läpi ostopolun, tavoittaa uusia asiakkaita ja olla läsnä kuluttajan kannalta relevanteissa tarve- ja valintahetkissä.

lue lisää

15.09.2026

Jäsenesittelyssä: Tiketti

Tässä blogisarjassa tutustumme IAB Finlandin uusiin jäseniin hieman paremmin: Tällä kertaa esittelyvuorossa on Tiketti, ja kysymyksiimme vastaa Tiketin markkinointipäällikkö Johanna Pulsa. Tiketti tuo IAB Finlandin verkostoon vahvaa tapahtuma-alan, lipunmyynnin ja tapahtumamarkkinoinnin osaamista.

lue lisää

10.09.2026

DOOH:n parhaat mahdollisuudet ovat vielä käyttämättä

Kumppaniblogi: Outshine. Digitaalisen ulkomainonnan mahdollisuuksia ei vielä hyödynnetä täysimääräisesti. Liian usein digitaalisille pinnoille sovitetaan olemassa olevia sisältöjä sen sijaan, että sisältö suunniteltaisiin median ehdoilla. DOOH:n todellinen potentiaali syntyy, kun sen tarjoamat mahdollisuudet valjastetaan palvelemaan vahvaa luovaa ideaa.

lue lisää