Video vetoaa tunteisiin!
Surffailin verkossa eräänä viikonloppuna ja törmäsin erittäin viihdyttävään klippiin: ”The most happiest DJ in the world”.
En tiedä milloin video on Youtubeen laitettu, mutta nykyään sitä on ladattu jo vajaat 1,5 miljoonaa kertaa. Katsoin videon uudelleen. Jäin miettimään kuinka voimakkaasti liikkuvalla kuvalla verkossa voidaan vaikuttaa tunnetilaan. Näytin videon 8-vuotiaalle pojalleni. Hän totesi ”DJ vaikuttaa varsin iloiselta”. Katsoimme videon vielä kolmannenkin kerran ja nauroimme yhdessä DJ:n hassuttelulle.
Mitä siis tapahtui? Olin verkossa, löysin viihteellistä videosisältöä. Katsoin videon kolmesti ja tulin hyvälle mielelle. Liikkuva kuva on voimakas tunteiden liikuttaja. Liikkuva kuva vaikuttaa emootioon eli oikeaan aivopuoliskoon. Kuluttajat tekevät päätökset suurimmalta osin perustuen emootioon. En tuon katselukerran yhteydessä vastaanottanut mainontaa. Jos sellaista olisi eteeni tullut, olisi se tullut varmasti katsottua. Näin verkon videomainonta verkossa toimii. Jakamaton huomio ja sisältö kulutetaan mainoksen jälkeen. Yksinkertaista mutta niin tehokasta.
Markkinoijat ovat happotestanneet perinteisen television kanavana vuosien varrella lähes puhki. Siellä vaikuttamisen tapa on 100% sama. Liikkuva kuva hurmaa ja vaikuttaa kuluttajien tunteisiin. Mainonta muistetaan ja se vaikuttaa kuluttajiin. Kuluttajat menevät kauppoihin ja tuotteet vaihtavat omistajaa. Verkossa tai kivijalassa. Jälkimittaukset osoittavat median toimineen kuten ennakoitiin. Näin tv-mainonta perinteisesti toimii. Silti, liikkuvan kuvan maailma ei enää ole muuttumassa vaan on jo muuttunut.

Perinteinen televisio on nauttinut yksinoikeudella liikkuvan kuvan mediavälineen roolista kymmeniä vuosia. Tuo rooli on muuttumassa vauhdilla sillä kuluttajat ovat fiksusti oppineet hakemaan verkosta mielenkiintoisia videosisältöjä. Sisältöjen skaala on laajempi kuin mitä perinteinen televisio tarjoaa. Viihdettä, uutisia, oppaita, virtuaalikierroksia, tuotedemoja ja ohjelmia – pitkiä ja lyhyitä. Yhtä kaikki, kuluttajat hakevat videosisältöjä ja mainonnalla heidät voidaan tavoittaa tehokkaasti. Sisällöt ovat kuluttajille tarjoilla silloin kun heille sopii. Oli sisältö klippi tai pitkä ohjelma, mainos tavoittaa kuluttajan täysin samalla tavalla. Liikkuva kuva vaikuttaa tunteisiin.
Mainostajien kannattaa seurata kuluttajia perästä. Mahdollisuudet ovat valtaisat ja kirjo kasvaa koko ajan. Liikkuvan kuvan voima on tunnevaikuttamisessa. Liikkuvalla kuvalla voidaan vaikuttaa fiiliksiin ja asenteisiin niin verkossa kuin perinteisessä televisiossa.
Entä se tehokkuus? Mitä Englannissa kerrotaan siitä miten tehokasta videomainonta ROI-näkökulmasta on? UK Media Efficiency Panel 2010 luvut kertovat paljon. Eri taustalähteistä kerätyn tiedon perusteella todetaan että ryhmittäin tuotteiden myynti jokaista mediaan sijoitettua puntaa (1) kohden olivat: TV: 0,6£, Digital 2,01£ ja video 3,71£. Vaikuttaa lupaavalta. Ei liene ihme että kyseisessä maassa videomainonnan kasvuprosentit lasketaan vuosittain kolminumeroisina kasvuina.
Videomainonta hurmaa kuluttajan ja vaikuttaa tunteisiin. Videomainontaan verkossa kannattaa investoida!
04.12.2025
Tekoäly sosiaalisen median markkinoinnissa: Milloin ja miten sen käyttö pitäisi merkitä?
Tekoälystä on tullut markkinoijan oikea ja vasen käsi nopeammin kuin kukaan on osannut ennustaa. Se toimii usein huomaamattomasti taustalla ja auttaa optimoimaan sosiaalisen median kampanjoita. Mutta mitä tapahtuu, kun tekoäly ei ole enää vain apuväline, vaan näkyvä osa mainossisältöjä? Pitääkö tästä kertoa kuluttajille ja jos pitää, niin miten?
lue lisää27.11.2025
IAB Insider: Miten Tokmanni laajentaa retail median markkinoille ja haastaa perinteisen mediakentän?
Kauppa ei enää tee katetta pelkästään myymällä tuotteita vaan yhä useampi ketju alkaa kaupallistaa myös kaupan dataa, asiakaskohtaamisia ja myymäläympäristöjä. Jaksossa opit, millaisia mahdollisuuksia avoin retail media tarjoaa kaupan toimijoille ja miten brändit voivat tavoittaa kuluttajia hyödyntämällä kaupan ostosdataa. Jakson vieraina ovat retail-median konkari Janne Lehtinen Aller ReTALEsta ja Tokmannin kaupallinen johtaja Veli-Pekka “VeePee” Ääri.
lue lisää20.11.2025
IAB Insider: Retail median ajankohtaiset trendit
IAB:n tuoreessa podcast-jaksossa syvennytään retail median kuumimpiin ilmiöihin: ekosysteemien avautumiseen, commerce median kiihtyvään kasvuun, datan uusiin rooleihin sekä in-store-median nouseviin mahdollisuuksiin.
lue lisää19.11.2025
DEI digimarkkinoinnissa – missä Suomi menee?
Suomalaisissa markkinoinnin toimistoissa, julkaisijoilla ja palveluntarjoajilla monimuotoisuuden teemat huomioidaan vaihtelevasti – mutta parhaimmillaan hyvin monipuolisesti. Tämä käy ilmi IAB Finlandin vuonna 2025 toteuttamasta kyselystä, jossa selvitettiin, miten DEI-teemat näkyvät digitaalista markkinointia ostavien, tuottavien ja sen parissa työskentelevien keskuudessa. Kysely toteutettiin anonyymisti IAB:n Vastuullisen digimainonnan työryhmän jäsenten keskuudessa, minkä vuoksi vastaajayritykset edustavat todennäköisesti jo lähtökohtaisesti vastuulliseen toimintaan sitoutuneita toimijoita.
lue lisää