
Mainostaja – miksi olla kesällä hiljaa? Koko Suomi on silloin liikkeellä
Kesällä lomaillaan, matkaillaan ja ollaan myös töissä.
Kesällä mökkeillään.
Kesä on häiden ja muiden iloisten perhetapahtumien aikaa.
Kesällä harrastetaan kulttuuria ja käydään kesäjuhlilla.
Kesällä puhutaan säästä.
Kesällä herkutellaan.
Kesällä ollaan vesillä.
Kesä näkyy myös vahvasti kuluttajien kukkarossa, silloin tehdään paljon ostopäätöksiä: ostetaan hetken mielijohteesta jäätelö ja toisaalta tehdään myös kalliita kestokulutustavara- tai remonttihankintoja. Lomalla on aikaa perheen kesken yhdessä varata vaikkapa seuraava talvilomamatka. Haaveillaan, suunnitellaan ja hankitaan monenlaista, joita talvella ei ehdi tai tarvitse. Esimerkiksi mökkien varustelutaso nousee jatkuvasti. Suomen suveen mahtuu myös 8,5 miljoonaa yöpymistä majoitusliikkeissä.
Mutta missä ovat mainostajat? Loikoilemassa lomalla.
Myynti-ihmisenä sydäntä riipaisee tämä menetetty mahdollisuus. Taustalla killuu vahva tapa ja tottumus, joka ohjaa edelleen markkinointipäättäjien toimintaa. Perinteisesti on ajateltu, että Suomi menee kiinni heinäkuussa ja mainospanostukset kannattaa sijoittaa muille ajankohdille. Toki television katsominen droppaa kesällä, mutta muilla medioilla menee hyvin.
Kesä on siis liikkuvan ja aktiivisen ihmisen kulta-aikaa. Kesällä myös mobiilikäyttö korostuu eri verkkomedioissa. Tämän olemme huomanneet myös Otavamedialla mm. Nettiveneen, Kaksplussan ja Amppareiden sivustoilla. Esimerkiksi viime vuonna Kaksplus.fi sivuston kävijöistä noin 80 % käytti palvelua kesällä mobiililaitteilla. Tämä avaa lukemattomia mahdollisuuksia mainostajalle tavoittaa aktiivinen kohdeyleisö mainonnalla. Alla vinkkejä erityisesti kesän mobiili- ja videomainontaan.
Luova toteutus
Ole ajankohtainen ja kiinnostava. Ota suunnittelussa huomioon, miten, missä ja milloin kohderyhmäsi käyttää mobiililaitetta. Ovatko he mahdollisesti haaveilemassa uudesta moottoripyörästä? Harkitsemassa huvipuistoon menoa sään mukaan? Tai hankkimassa grillieväitä mökkireissua varten? Kohtaa kohderyhmäsi oikeassa kontekstissa, oikeaan aikaan ja oikealla viestillä.
Ole selkeä ja aktivoi. Mobiili on loistava keino ja kanava ohjata ja aktivoida kohderyhmää. Viesti lyhyesti ja ytimekkäästi sekä lisää mainokseen mukaan selkeä kehote ja ohjaus verkkokauppaan / kivijalkaan / yhteydenottoon.
Mediaympäristöt ja kohdennukset
Missä medioissa ja sisällöissä kohderyhmäsi viettää kesäisin aikaa? Missä kontekstissa ja hetkessä kohtaat kohderyhmäsi kaikkein vastaanottavaisimmillaan? Kesäharrastuksiin, kuten golfiin, veneilyyn ja moottoripyöräilyyn liittyvä mediakäyttö korostuu kesällä. Kontekstuaalinen eli sisällön mukaan kohdentaminen on vahvassa kasvussa, koska laadukas mediaympäristö on myös bränditurvallisuuden tae.
Kesällä mainontaa kannattaa kohdentaa erityisesti sään, sijainnin, ajankohdan ja kiinnostuksen tai vaikkapa siitepölyennusteen mukaan. Ollaanko ostamassa jäätelöä vai sateenvarjoa? Ollaanko menossa lapsen kanssa HopLopiin vai Linnanmäelle? Pelaamaan golfia vai katsomaan jalkapallon MM-kisoja?
Vaikutuskeinot
Mainostajat kamppailevat kuluttajien huomioarvosta jatkuvasti. Medioiden tarjoamat uudet vaikutuskeinot auttavat tässä. Voit rikastaaa kampanjan luovaa toteutusta ja vahvistaa viestiäsi esim. uusilla rich media -ratkaisuilla, jotka saavat kävijät viettämään aikaa mainoksesi parissa (engagement). Täällä voit tutustua erilaisiin rich media -mainosratkaisuihin.
Mobiilipystyvideo on uusi mielenkiintoinen lisäys videomainosratkaisuihin. Mobiilipystyvideo (vertikaalivideo) toimii samalla periaatteella ja teknisellä alustalla kuin perinteinen Outstream-vaakaformaatti eli video aukeaa sisällön yhteydessä (mm. artikkelin keskelle, markkinapaikkojen hakulistaussivuilla, uutislistauksien ja keskusteluiden välissä).
Pystyvideota suositellaan käytettäväksi erityisesti mobiilikäyttökokemuksen ja huomioarvon takia. Suurin osa käyttäjistähän katsoo mobiilisisällöt pystysuunnassa. Haasteena on ollut saada sopivia videoaineistoja pystyformaattina. Tässä olisikin jälleen loistava paikka erottua massasta ;)
Mainostajan vinkkilista lomalaisen tavoittamiseen
- Puhelin kulkee mukana koko ajan; mobiilimainonta tavoittaa erityisesti kesällä.
- Kun suunnittelet mainontaa, varmista, että kohtaat kuluttajan oikeassa kontekstissa, hetkessä ja viestillä. Ole selkeä ja aktivoi.
- Mediaympäristön merkitys kasvaa – kohdenna sisällön mukaan.
- Muita kohdennusmahdollisuuksia: sijainti, aika, sää, kiinnostukset.
- Hyödynnä mobiilin uusia vaikutuskeinoja, esim. rich media ja pystyvideo.
Älä siis lomaile onnesi ohi, vaan hyödynnä tuhannen taalan paikka tavoittaa kohderyhmäsi.
Kirjoittaja Aki Ronkainen toimii Otavamedian mediamyynnin digitiimissä myyntipäällikkönä. Aki innostuu helposti sekä uusista asioista että teknologioista ja tavoittelee yhteisiä onnistumisia asiakkaiden kanssa.
Lähde: Tilastokeskus kesätilastot 2017
Lue myös Otavamedian aiempi kirjoitus:
Mediatalojen laatusisältö on datan paras ystävä
02.05.2025
IAB Studio: Pelimainonnan myytit murskaksi osa1
Tässä IAB Finlandin podcastjaksossa pureudumme pelimainonnan ympärillä pyöriviin sitkeisiin myytteihin ja selvitämme, mikä pitää oikeasti paikkansa. Studiossa äänessä Aleksi Ylitalo RTL AdAlliancelta, Janna Laiho Azerionilta, Patrik Hautala GroupM:ltä – napakalla otteella ja rennolla fiiliksellä.
lue lisää28.04.2025
IAB Jäsenesittely: Broman Group Oy ja Seppo Niemelä
Tässä blogisarjassa tutustumme IAB:n uusiin jäseniin hieman paremmin! Nyt on vuorossa Broman Group Oy ja Seppo Niemelä
lue lisää25.04.2025
KonversiO-Optimistit: Näin suomalaiset käyttävät mediaa
KonversiO-Optimistit sukeltaa syvälle suomalaisen mediankäytön, hinnoittelun ja markkinointistrategioiden ytimeen – pohjoismaisessa kontekstissa. Tässä jaksossa pohditaan, mitä iso B2C-mainostaja oikeasti tarvitsee mediatoimistokilpailutuksessa menestyäkseen ja miten erottautua älykkäästi markkinassa, jossa data, asiakasymmärrys ja tekoäly kohtaavat käytännön tekemisen.
lue lisää24.04.2025
IAB-Foorumit toukokuussa 2025 - Tekoäly markkinoinnissa ja mainonnan tuloksellisuus
Foorumit ovat uusi IAB:n jäsenetu, jossa keräämme kaikki foorumeiden aihealueista kiinnostuneet yhteen oppimaan. IAB:n jäsentutkimuksen mukaan tekoälyn hyödyntäminen sekä markkinoinnin tuloksellisuus koetaan kaikkein mielenkiintoisimmiksi teemoiksi vuonna 2025 ja siksi keskitymme juuri näihin teemoihin,
lue lisää