IABlogi takaisin sorvin ääreen!
IAB:n naiskolmikko on palannut kesälomilta ja myös IABlogi heräilee asteittain eloon heinäkuussa pidetyn kesätauon jälkeen. Bloggaajat palaavat vähitellen lomiltaan omien verkkosorviensa ääreen ja syyskuussa palaammekin normaaliin päivitystahtiin. Ohessa jo muutamia poimintoja tuleviin bloggauksiin liittyen.
Tulevia ja toivottuja aiheita:
Ensi viikolla Tuomas Avonius käsittelee IAB Interactissa (Barcelona) keväällä 2012 esiteltyä Maggi-casea ja vertailee sen pohjalta verkko- ja tv-mainontaa. Tuomaksen jälkeen seuraavalla viikolla Jari Jaanto jatkaa bloggaamalla sosiaalisen median trendeistä.
IABlogille on saatu toiveita käsiteltävistä blogiaiheista. Esimerkiksi mobiilimainonta on eräs aihesuosikki, ja mobiilimaailmaa sivutaankin nykyisten bloggaajiemme postauksia. Tähän liittyen myös uusi vieraileva bloggaajamme TNS Gallupin Anu Vuokko pohtii Mobile Life -tutkimuksen pohjalta mm. brändien läsnäoloa mobiilissa.
Mobiilin merkitys kasvaa nyt kovalla vauhdilla. Tästä esimerkkinä IAB:n tuore mobiilitutkimus sekä Markkinointi & Mainonnan tämän viikkoinen uutisointi Entertaiment and Media Outlook 2012–2016 raportin pohjalta.
Haemmekin nyt mobiilimainonnalle omaa vakituista bloggaajaa. Tähän onkin jo muutama nimiehdotus paperilla, joita tulen lähestymään syksyn aikana.
Maikkarin Spotti Blogissa Pasi Raassina kertoo MTV Median aloittavan ensi viikolla inscreen-näyttöjen myynnin kaikkiin verkkokampanjoihinsa. Tätä mielenkiintoista aihetta tullaan varmasti seuraamaan myös IABlogissa kuluvan vuoden aikana.
Lisäksi myös ostajan näkökulmaa on ehdotettu käsiteltäväksi. Näin joku alalla toiminut ja sen hyvin tunteva, mahdollisesti ostajan saappaisiin siirtynyt henkilö olisi oiva vahvistus bloggaajarinkiin.
Yksi mielenkiintoinen käsiteltävistä aiheista on OBA:an siirtyminen, joka onkin alkanut mallikkaasti. OBA:n itsesäätelyohjeistukseen jo sitoutuneiden suomalaisten yritysten lista on nähtävillä IAB Finlandin sivustolla ja koko Euroopan tasolla IAB Europen sivustolla.
Snoobi Oy:n kanssa sovimme bloggaajavaihdoksesta syksyllä, jolloin itse vierailen heillä vierasbloggaajana. Vaihtokauppana Snoobin toimitusjohtaja Mikko Seppä tulee syyskuussa bloggaamaan IABlogiin.
Kansainvälisiä tuulia
Itse alan jatkossa bloggaamaan myös verkkomainonnan kansainvälisistä tuulista tekemällä vierailuja IAB:n toimistoihin maailmalla. Tulen tekemään myös muita yritysvierailuja, mutta erityisesti on tarkoituksena hyödyntää IAB:n laajaa kansainvälistä verkostoa.
Heinäkuussa tapasin IAB Vietnamin edustajia jonka lisäksi tein myös muutaman muun yritysvierailun Hanoissa ja Saigonissa. Tulen näiden pohjalta kirjoittamaan kuulumisia Vietnamin mielenkiintoisesta, isosta sekä kehittyvästä markkinasta. Elokuun lopulla suuntaan vierailulle IAB Singaporeen, jonka pohjalta palaan asiaan myöhemmin syksyllä.
Matkustelen pitkälti ulkomailla etätöiden merkeissä. Tämä on samalla hieno mahdollisuus yritysvierailuille ulkomailla, jonka haluankin ehdottomasti hyödyntää. Yritysvierailujen pohjalta tekemäni postaukset tulen kirjoittamaan englanniksi. Tämä on toisaalta kohteliasta haastateltavia kohtaan ja samalla tehokasta kielten preppausta.
Tässä siis esimakua tulevista aiheista, mutta jättäkäämme kuitenkin valtaosan bloggaajien tarjoamaksi yllätykseksi!
30.01.2026
IAB Finlandin työryhmät kehittämässä digimainonnan standardeja ja hyvinvointia
IAB Finlandin työryhmätoiminta on yksi järjestön tärkeimmistä jäseneduista. Työryhmiin osallistuminen on helppo tapa pysyä kiinni markkinan kehityksessä, jakaa näkemyksiä, oppia muilta ja viedä yhdessä koko alaa eteenpäin.
lue lisää29.01.2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmä tähtää markkinaosuuden kasvuun vuonna 2026
IAB Finlandin ohjelmallisen mainonnan työryhmän tammikuun kokouksessa asetettiin työryhmän tavoitteet ja painopisteet vuodelle 2026. Kokouksessa työryhmän puheenjohtajiksi valittiin Adformin Account Director Juuli Pelkonen ja Vendin Programmatic & Yield Manager Dorentina Abazi.
lue lisää16.01.2026
IAB Finlandin tapahtumat 2026 – pysy mukana digimainonnan ajankohtaisissa trendeissä
IAB Finland järjestää vuosittain ajankohtaisia tapahtumia, webinaareja ja koulutuksia, joissa kehität digimainonnan osaamistasi ja pysyt mukana nopeasti muuttuvissa digimainonnan trendeissä. Tapahtumamme antavat loistavia verkostoitumismahdollisuuksia kokoamalla yhteen niin mainonnan ja markkinoinnin osaajat kuin teknologian ja datan ammattilaiset.
lue lisää15.01.2026
Miltä digimainonnan vastuullisuus näyttää Euroopassa? State of Readiness -kysely on avoinna
Digimainonnan vastuullisuuden kehittäminen edellyttää yhteistä ymmärrystä nykytilasta. IAB Europen Sustainability Standards Committee on avannut neljännen vuosittaisen State of Readiness: Sustainability in Digital Advertising -kyselyn, joka kartoittaa digimainonnan vastuullisuuden tilaa Euroopan tasolla. Kyselystä viestitään nyt myös suomalaisille toimijoille, ja vastaamiseen toivotaan laajaa osallistumista koko ekosysteemistä.
lue lisää