Opas ohjelmallisen mainonnan kohdentamiseen ilman kolmannen osapuolen evästeitä
Digitaalista markkinointia on kohtaamassa suuri muutos, kun Google lopettaa kolmannen osapuolen evästeiden tukemisen Chrome-selaimessaan. Muutos on näillä näkymin tapahtumassa vuoden 2024 toisella vuosipuoliskolla. Lisäksi tietyt toimijat, kuten Apple ja Mozilla, ovat jo rajoittaneet kolmannen osapuolen evästeiden käyttöä selaimissaan. Evästemuutos vaikuttaa valtavasti ohjelmalliseen ostamiseen, sillä tämä ekosysteemi on tukeutunut vahvasti kolmannen osapuolen evästeiden käyttöön.
Tämä opas tarkastelee evästemuutoksen vaikutuksia ohjelmallisen mainonnan kohdentamisen kautta ja siinä esitellään eri kohdennuskeinoja, jotka eivät tukeudu kolmannen osapuolen evästeisiin. Oppaassa on myös ytimekkäästi avattu vaikuttimia evästemuutoksen takana, miten muutokset vaikuttavat ohjelmalliseen ostamiseen sekä tuotu sanastoa aiheen ympäriltä. Työ on toteutettu osana Haaga-Helia ammattikorkeakoulun opinnäytetyötä.
Opas ohjelmallisen mainonnan kohdentamiseen ilman kolmannen osapuolen evästeitä on suunnattu erityisesti ohjelmallisen mainonnan parissa työskenteleville sekä muille aiheesta kiinnostuneille. Julkaisussa ei oteta kantaa ehdotettujen kohdennuskeinojen skaalautuvuuteen tai vertailla kohdennuskeinoja keskenään. Opasta on myös tarkoitettu päivitettäväksi kohdennuskeinojen kehittyessä ja monipuolistuessa.
Huom: Jos alla oleva latauslomake ei aukea tai näy oikein, yritä päivittää sivu muutaman kerran tai kokeile toista selainta. Pahoittelemme teknistä häiriötä.