Icon
Vastuullinen digimainonta Työryhmät

Vastuullisuus puhuttaa globaalisti eri aloilla ja eri näkökulmista. Aihe on laaja, vielä melko epästabiili, ja mainonnan ja markkinoinnin osalta erilaiset päästölaskennan viitekehykset ovat vielä uusia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Pystyäksemme hyödyntämään erilaisia maailmalla tapahtuvia kehitysaskelia parhaalla mahdollisella tavalla, tarvitaan aiheen terminologian selkeyttämistä ja lokalisointia Suomessa mm. IAB Finlandin kautta.

IAB Finlandin Vastuullisen digimainonnan työryhmä perustettiin vuoden 2022 loppupuolella tarpeesta oppia lisää vastuullisuudesta sekä kestävästä kehityksestä digimainonnan osalta, selkeyttää aiheen määrittelyä ja termejä Suomeksi, sekä jakaa tietoa markkinalle. Työryhmä on ollut erittäin aktiivinen ja innostunut, ja osallistuminen on ollut hyvää myös pientyöryhmiin ja erilaisiin aihetta sivuaviin projekteihin.
Työryhmä on tehnyt erilaisia julkaisuja, esimerkiksi vuosittain tutkimuksen vastuullisuudesta Suomen digimarkkinassa sekä vastuullisen digimainonnan määritelmän, että ohjeistuksia sekä ostajalle että julkaisijalle mainonnan päästöjen pienentämiseksi.
Ryhmän tavoite on tuottaa digimainonnan osalta ohjeistusta/opastusta/tietoa vastuullisuudesta, eli konkreettisia asioita, joista voi olla apua toimialan vastuullisuuden lisäämiseksi.


Vastuullisen digimainonnan työryhmä on yksi IAB Finlandin suosituimmista työryhmistä, ja sitouttaa asiasta kiinnostuneet osallistumaan yhdessä oppimiseen.
Työryhmä kokoontuu 6:n viikon välein, ja mukaan voi tulla pyytämällä kalenterikutsun IAB:n Heidi Blombergiltä (heidi.blomberg@iab.fi), tervetuloa mukaan!

Puheenjohtaja: Maarit Ruuth, MTV

 

Työryhmän jäsenet:

Maarit Ruuth, MTV

Heidi Blomberg, IAB Finland

Jannina Niskala, IAB Finland

Susanna Kaukoniemi, Hilla Group

Saara Kemiläinen, Nitro

Maria Tiainen, Showheroes

Hanna Stranius, Alma Media

Emmi Vilkanen, dentsu

 

Tony Stepanow, TROOT

Veera Mäkelä, Posti

Tuuli Tahvanainen, Neste

Tiia Saukko, Kalevamedia

Laura Parviainen, Eracontent

Iiris Lehtola, Kärkimedia

Fanni Mäki, Lianatech 

Visa Vartiainen, Dagmar

 

Matti Niskanen, Keskisuomalainen

Heidi Hurskainen, Nostemedia

Jonne Ansamaa, Sanoma

Pinja Orre, PING Helsinki

Sami Hätälä, Channel Factory

Nelli Rantamäki, Group M

Jonne Salovaara, Dagmar

Eero Laulainen, Clear Channel

Vastuullisen digimainonnan kyselyn tulokset 2025 lue lisää
Tallenne: Näkökulmia digimarkkinoinnin vastuullisuuteen lue lisää
Vastuullisuus markkinoinnissa – välttämättömyys vai kilpailuetu? lue lisää
IAB Studio Vastuullisuus markkinoinnin työpöydällä Kuuntele jakso
Vastuullinen digimainonta Suomessa 2024 Lataa tutkimusraportti
Vastuullinen digimainonta Suomessa Lataa tutkimusraportti
Tallenne: Vastuullisuus digimarkkinoinnissa - Mitä? Miksi? Miten?

Tervetuloa IAB Finlandin vastuulisuus seminaarin tallenteen pariin. Vastuullisuus trendaa globaalist...

Katso tallenne
Mainostajat ja toimistot mainonnan hiilijalanjäljillä Lue lisää
Vastuullisen digimainonnan määritelmä lue lisää
Julkaisijat mainonnan hiilijalanjäljillä Lue lisää
Kuinka hyödyntää tekoälyä vastuullisesti markkinoinnissa? Lue lisää
Vastuullinen ulkomainonta tukee yrityksen vastuullisuustavoitteita Lue lisää