Natiivin vuosi 2016
Vuosi 2016 on natiivimainonnan vuosi, sanovat monet. Hapuilusta ja harjoittelusta muokkautuu selviä käytäntöjä, ja pelisääntöjen avulla päästään toimiviin ratkaisuihin.
Mistä onkaan kyse? Ensin kannattaa tutustua IAB:n natiivimainonnan oppaaseen. Sieltä löytyy pätevä määritys: natiivimainonta on maksettua sisältömarkkinointia eli vuokrattua mediaa. Mainossisällössä käytetään median keinoja ja muotoja. Se ei keskeytä vaan integroituu osaksi mediasisältöjä – kuitenkin niin, että kuluttaja selkeästi havaitsee, kuka maksaa viulut. IAB toteaa, että natiivimainonta on maksettua sisältömarkkinointia muissa kuin mainostajan omissa kanavissa.
Natiivimainonnassa mainostaja lainaa median arvoa. Siksi aihe herättää niin suuria intohimoja ja keskustelua oikeasta ja väärästä. Kyse on kuluttajien luottamuksesta. Ja luottamuksen voi menettää – montakos kertaa se olikaan?
Erityisen paljon arvokeskustelua herättää työnjako, jossa mainostajan sisältöä tuotetaan julkaisijamedian toimituksissa eikä ulkopuolisten toimijoiden työnä. Malli jättää medialle eniten tuottoja, mutta voi nostaa esiin mediatalojen sisällä ja niiden ulkopuolella kysymyksiä riippumattomuudesta. Aihe on vakava, ja jokaisen mediatalon on päätettävä omat rajanvetonsa. Kaupallisten toimijoiden on kunnioitettava sovittuja pelisääntöjä.
Kun sääntöjä noudatetaan ja kaikki osapuolet kunnioittavat toisiaan, natiivimainonta toimii: kuluttaja saa lisäarvoa palvelevasta brändisisällöstä, mainostaja viestinsä perille hyvässä seurassa ja media jälleen tuottoa siitä missä se vaan on niin hyvä eli mainostajien ja kuluttajien yhteen saattamisessa.
Joulukuun alussa Era Contentin julkistama natiivimainonnan tutkimusraportti Viestintäalan tutkimussäätiölle kiteyttää, että monet natiivimainontaan liittyvät huolet osoittautuvat turhiksi kun kaikki arvoverkon toimijat edellyttävät ja saavat laatua. Laatua pukkaa, kun prosessit ovat kunnossa, sisältö muokataan mediaympäristöön sopivaksi ja ennen kaikkea viestin sisältö suunnitellaan huolella ja se erottuu ja muistetaan. Tutkimuksen mukaan kuluttajat tunnistavat kyllä kaupalliset viestit, ja suhtautuvat natiivimainontaan positiivisesti, jos kokevat sisällön hyödylliseksi ja mediaympäristöön sopivaksi. Kuluttajien huomio on arvokasta valuuttaa, jota ei kannata tuhlata.
On viihdyttävää lueskella maailmalta ennusteita ja visioita natiivimainonnan tulevaisuudesta. On tulossa ohjelmallista natiivimainontaa, natiiviradiota ja -tv:tä (tuotesijoittelua ja sponsorointia ei lasketa tähän), natiivia ulkomainontaa… Aitoa natiivia tv:ssä voi kuulemma syntyä etenkin syvälle menevien harrastus- tai ilmiöohjelmien yhteyteen. Maallikkona kyllä herää kysymys, eikö tällaista tehdäkin jo.

Liisa Kotilainen on Digital Media Finlandin konsultti.
Digital Media Finlandin aiemmat kirjoitukset:
Rahan tuloa voi estää
Onko Blockchain markkinoinnin(kin) hopealuoti?
03.11.2026
PJ tentissä: Miten alan yhteinen ymmärrys sääntelystä voi tukea digimainonnan kenttää?
IAB Finlandin Sääntely-työryhmän puheenjohtaja Oona Matinpalo kertoo, miksi nopeasti muuttuva sääntely tarvitsee yhteistä tulkintaa ja miten työryhmä auttaa alaa hahmottamaan regulaation käytännön vaikutuksia.
lue lisää26.10.2026
PJ tentissä: Mitä mainostajien tulisi huomioida markkinointiteknologiaa hyödyntäessään?
IAB Finlandin Data & Martech -työryhmän puheenjohtaja Mira Vaurula kertoo tekoälyn vauhdittamasta markkinointiteknologian kehityksestä sekä siitä, miten mainostajat voivat hyödyntää dataa ja teknologiaa liiketoimintalähtöisesti.
lue lisää22.10.2026
Retail media oli vasta alkua – tervetuloa commerce media
Kumppaniblogi: Sanoma Media Finland. Kaupankäynnistä syntyvää dataa halutaan hyödyntää yhä laajemmin kaupan omien kanavien ulkopuolella. Veli-Matti Nurmela tarkastelee kirjoituksessaan commerce mediaa ja sitä, miten kaupan ja median vahvuuksia yhdistämällä voidaan sekä kotiuttaa olemassa olevaa kysyntää että rakentaa uutta.
lue lisää14.10.2026
Miksi ohjelmallinen ulkomainonta kasvaa nyt kovemmin kuin koskaan?
Kumppaniblogi: Bauer Media Outdoor. Ohjelmallinen ulkomainonta (pDOOH) kasvaa vauhdilla ja tarjoaa mainostajille mahdollisuuksia tavoittaa yleisöjä oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Pasi Raassina Bauer Media Outdoorilta avaa blogikirjoituksessaan, miksi pDOOH trendaa ja miksi suoraoston ja ohjelmallisen mainonnan yhdistäminen kannattaa.
lue lisää