Icon
Uuteen aikaan: Tarina IAB:n verkkosivu-uudistuksesta Tietosuoja ja markkinointijuridiikka

Uuteen aikaan: Tarina IAB:n verkkosivu-uudistuksesta

29.04.2013 | Anna Mäkelä

IAB:n verkkosivut alkoivat olla jo tiensä päässä. Loppuvuodesta 2012 alkoi suunnittelutyö uuden paremmin sekä jäsenkuntaa että IAB-toimistoa palvelevan sivuston toteuttamiseksi. Projektin esiselvitysvaiheessa tehtyjen erilaisten tuotteiden, toimijoiden ja hinnoittelumallien kartoitusten jälkeen julkaisujärjestelmän tarjoajaksi ja sivuston tekniseksi kumppaniksi valikoitui Koodiviidakko, IAB:n jäsenkunnasta. Päätös avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmän ja kaupallisen, suljetun koodin tuotteen välillä perustui niin kustannuskysymyksiin kuin huippuunsa kehittyneisiin tukipalveluihinkin.

Responsiivisuus tukemaan miellyttävää käyttökokemusta

Nopea tarkastelu saitin statistiikkaan ja erityisesti IAB:n aktiivisten jäsenten päätelaitetottumuksiin sai tekemään päätöksen responsiivisen sivuston puolesta. Verkkomainonnan etujärjestönä ja digitaalisen vallankumouksen puolestapuhujana oli myös luonnollista vastata lisääntyneeseen kysyntään eri ympäristöissä käytettävästä ja hyvän käyttökokemuksen tarjoavasta sivustosta.

Responsiivisen designin lisäksi käyttöliittymäsuunnittelulta haluttiin myös selkeyttä, johdonmukaisuutta, yksinkertaisuutta ja miellyttävyyttä. Päätelaiteriippumattoman suunnittelun nuori konkari löytyi suosittelujen ja kontaktien avulla Noora Iso-Kuuselasta. Noora vastasi Antti Heikkisen kanssa myös kauniin ilmavasta ja modernista, mutta samalla myös kansainvälisen IAB-ketjun ilmettä vastaavasta graafisesta suunnittelusta. "Tavoitteena oli luoda IAB Finlandin ilmeen mukainen kevyt ja funktionaalinen verkkosivusto, joka huomioi eri päätelaitteet. Yksi keskeinen osa-alue oli helpottaa informaation löytymistä jaottelemalla sisällöt uudella tavalla. Usein päivittyvät ajankohtaiset asiat nostettiin etusivulle ja kaikki verkkomainontaan liittyvä koottiin selkeästi oman osion alle. IAB:lla on laaja jäsenkunta, jonka olemassa oloa ja toimintaa tuodaan nyt aiempaa korostetummin ja läpinäkyvämmin esille. Nopeatempoisen projektin läpiviennissä auttoi tiimin kiitettävän sujuva yhteistyö", Noora summaa projektia.

Todettakoon, että responsiivinen suunnittelu on vielä nuorta ja standardoimatonta, ja tämäkin projekti on loputun kehitystyö, joka on vasta alkanut.

Tavoitteina yhteisöllisyyden tukeminen ja parempi palvelu

Sivustouudistuksen tavoitteita oli muun muassa vähentää sähköpostiliikennettä IAB-toimiston ja jäsenkunnan välillä sekä tarjota entistä enemmän näkyvyyttä jäsenyrityksille, mutta ennen kaikkea tavoitteena oli tukea IAB-jäsenten välistä yhteisöllisyyttä sekä tehdä jäsenkunnalle tärkeistä sisällöistä helpommin löydettäviä.

IAB-yhteisö on jäsenten oma osio, johon kirjaudutaan sisään yrityskohtaisilla jäsentunnuksilla. IAB-yhteisö tarjoaa vain jäsenille tarkoitettua sisältöä kuten työryhmien dokumentteja sekä seminaarien ja koulutustilaisuuksien materiaaleja. Jatkossa IAB-yhteisön kautta ilmoittaudutaan myös työryhmien kokouksiin ja seurataan asialistojen päivittymistä.

IAB-yhteisön ammattitaito valjastetaan huippusisällöksi

Verkkomainonnan ABC on laaja kokonaisuus hyödyllistä ja tarpeellista tietoa digitaalisesta mainonnasta. Tämä tietopaketti on syntynyt IAB:n jäsenten asiantuntemuksesta ja ammattitaidosta. Verkkomainonnan ABC -kokonaisuuden ajan tasalla pitämiseen sekä uuden sisällön luomiseen tarvitaan yhä sitä verkkomainonnan erityisosaamista, jota löytyy vain IAB:n jäsenkunnasta. Pienetkin päivitystarpeet kannattaa ilmoittaa toimistolle, mutta ennen kaikkea verkkomainonnan positiivisen kehityksen ja alan osaamisen kasvattamisen nimissä, lähtekää rohkeasti mukaan luomaan uutta koko digitaalisen markkinoinnin alaa palvelevaa sisältöä.

Vaikkakin suuri työ IAB Finlandin verkkosivuston uudistamisessa on jo tässä vaiheessa takana, on jatkuva kehittämisen ja paremmaksi tekemisen työ vasta aluillaan ‒ ja siinä te rakas IAB-yhteisö olette avainasemassa!

07.05.2021

Kysy IABlta: Master your GDPR - Evästemyrsky

IAB Finlandin Master your GDPR -webinaarissa 28.4.2021 nostettiin agendalle evästehyväksynnät, ajankohtaiset lainsäädäntöhankkeet sekä tekoälypohjaisen päätöksenteon juridiset puolet.

lue lisää

18.11.2020

Kysy IABlta: Master your GDPR - Adtech + analytics + privacy -webinaari

IAB:n ja IAPP Knowledgenetin webinaari pureutui marraskuussa adtechiin, analytiikkaan ja tietosuojaan. Puheenvuoroissa Sitra käsitteli yksityisyyttä, Eversheds Sutherland adtechiä ja oikeuskäytäntöjä sekä Alma Media kolmannen osapuolen evästeitä ja tietosuojaa.

lue lisää

28.08.2020

TCF2.0 aika alkoi elokuussa

IAB Europen Transparency & Consent Framework (TCF) päivittyi 2.0 -versioon 15.8. 2020

lue lisää

09.06.2020

Kaksi poikkeavaa viranomaistulkintaa evästesuostumuksista - miten toimia?

Kirjoittaja Jari Puhakka Fonectalta avaa evästesuostumuksen ja tietosuoja-asetusten taustoja ja tilannetta

lue lisää