Icon
Sisältömarkkinointi ja mainonnan teknologiat laajasti käytössä yrityksissä Tietosuoja ja markkinointijuridiikka

Sisältömarkkinointi ja mainonnan teknologiat laajasti käytössä yrityksissä

09.05.2018 | IABvieras

Tekoälystä ja dataohjautuvasta markkinoinnista puhutaan markkinointiteknologioiden kentällä tällä hetkellä paljon.

Laajamittainen hyödyntäminen käytännössä vaikuttaa kuitenkin olevan kuplivaa puhetta rajallisempaa, mikä on toki leimallista uusien teknologioiden osalta.

IAB Finlandin Martech-työryhmän markkinointipäättäjille suunnatussa kyselyssä ja ryhmän keskusteluissa esiin nousivat tämän hetken markkinoinnin tekemisessä suurimpina asioina sisältömarkkinointi ja mainonnan teknologiat. Mainonnan teknologioilla tarkoitamme esimerkiksi ohjelmallisen ostamisen järjestelmiä ja sisältömarkkinointi sisältää myös markkinoinnin automaation.

Dataohjautuva markkinointi on kuitenkin selvästi siirtymässä puheista käytännön tekemiseen. Kyselyssämme ja keskusteluissa data ja myyntiteknologiat olivat alueita, joihin harkitaan hankintoja seuraavan vuoden aikana. Datan ohella keskustellaan myös asiakasymmärryksestä ja nämä kaksi aluetta kytkeytyvätkin läheisesti toisiinsa, koska datan avulla voimme ymmärtää paremmin asiakkaitamme ja sen seurauksena luoda parempia asiakaskohtaamisia.

Kyselymme ja keskusteluidemme perusteella uusia teknologioita käyttöönotettaessa yritykset tekevät käyttöönoton joko täysin omilla resursseillaan tai hyödyntävät lisäksi ulkopuolista osaamista. Yleisimmin ulkopuolista apua hyödynnetään järjestelmien teknisessä asennuksessa ja niiden käytön koulutuksessa. Käyttöönoton jälkeen pääpaino teknologioiden käytössä siirtyy omalle henkilöstölle, mutta sen lisäksi ulkopuolinen apu on yleistä. Tekemistä ei kuitenkaan yleensä kokonaan ulkoisteta talon ulkopuolelle.

Sopimusten solmiminen teknologioiden tarjoajien kanssa on ollut yleisellä tasolla helppoa kuten myös sopivien teknologioiden valinta, joka tehdään joko itse tai kumppanin kanssa. Ulkopuolisen avun hakeminen saattaa liittyä asiantuntijuuden lisäämiseen ja erityisesti käyttöönottoprojektin resursointiin, sillä se nähtiin kyselyssämme haasteellisimpana osana projektia.

Järjestelmien käyttöönotossa puhutaan yleisessä puheessa usein ylittyneistä budjeteista mutta tämä ei kyselymme mukaan ole ollut ongelma markkinointiteknologioiden kanssa. Sen sijaan projektit ovat melko samassa suhteessa joko valmistuneet tai olleet valmistumatta alkuperäisessä aikataulussa. Tähän saattaa myös vaikuttaa se, että eri teknologioita saatetaan testata hyvinkin yksityiskohtaisesti. Asetetut tavoitteet on kuitenkin usein tavoitettu ja uusilla teknologioilla on nähty yhteys parantuneeseen asiakastyytyväisyyteen ja yrityksen prosessien paranemiseen.

Keskitymme tämän vuoden aikana työryhmän toiminnassa parantamaan kokonaisymmärrystä tarjolla olevista markkinointiteknologioista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista.

Kirjoittaja Tuukka Aaltonen on projektipäällikkö Relevant Digitalilla. Hän auttaa julkaisijoita, toimistoja ja mainostajia tekemään parempaa dataohjautuvaa markkinointia sekä kehittämään liiketoimintaansa.

07.05.2021

Kysy IABlta: Master your GDPR - Evästemyrsky

IAB Finlandin Master your GDPR -webinaarissa 28.4.2021 nostettiin agendalle evästehyväksynnät, ajankohtaiset lainsäädäntöhankkeet sekä tekoälypohjaisen päätöksenteon juridiset puolet.

lue lisää

18.11.2020

Kysy IABlta: Master your GDPR - Adtech + analytics + privacy -webinaari

IAB:n ja IAPP Knowledgenetin webinaari pureutui marraskuussa adtechiin, analytiikkaan ja tietosuojaan. Puheenvuoroissa Sitra käsitteli yksityisyyttä, Eversheds Sutherland adtechiä ja oikeuskäytäntöjä sekä Alma Media kolmannen osapuolen evästeitä ja tietosuojaa.

lue lisää

28.08.2020

TCF2.0 aika alkoi elokuussa

IAB Europen Transparency & Consent Framework (TCF) päivittyi 2.0 -versioon 15.8. 2020

lue lisää

09.06.2020

Kaksi poikkeavaa viranomaistulkintaa evästesuostumuksista - miten toimia?

Kirjoittaja Jari Puhakka Fonectalta avaa evästesuostumuksen ja tietosuoja-asetusten taustoja ja tilannetta

lue lisää