Icon
Digitaalinen maaottelu Tietosuoja ja markkinointijuridiikka

Digitaalinen maaottelu

11.02.2014 | Lotta Heikkeri

Digimainonta oli viime vuoden harvoja kasvajia suomalaisessa mainosmaailmassa, kuten IAB Finland hiljattain tiedotti. In-stream-mainonta kasvoi 24 prosenttia, ja euroissa laskettuna panostukset mobiiliin lisääntyivät 368 prosenttia.

Tuloksia voi kuitenkin tulkita monella tapaa. Vaikka mobiilin järkälemäinen kasvuvauhti aiheuttaisikin akuuttia halua poksautella samppanjapulloja, vaimenee juhlamieli hiukan, kun digihorisontti laajennetaan Suomen rajojen ulkopuolelle.

Ruotsi on digin mallioppilas

Etenkin Ruotsiin verrattuna digi-Suomi laahaa perässä. Siinä missä kansankodissa panostukset verkkomainontaan olivat jo vuonna 2012 noin 24 prosenttia koko mediamainontapotista, Suomessa osuus jäi vuonna 2013 edelleen alle kahdenkymmenen (19,7 %). eMarketerin tutkimuksissa Suomi on asiakaskohtaista digipanostusta mittaavissa tilastoissa sijalla 11. Edeltä löytyvät niin Norja (3. sija), Tanska (5. sija) kuin Ruotsi (7. sija).

Samaa sanomaa saatiin kuulla viime viikolla Digibarometri 2014 -julkaisutilaisuudessa Helsingin Musiikkitalolla. Teknologiateollisuuden teettämän tutkimuksen mukaan Suomella on edellytyksiä olla digikehityksen kärjessä, mutta toteutuspuolella yskii.

”Digibarometri 2014:n perusteella Suomella on maailman parhaat edellytykset laajenevasta ja syvenevästä digitalisoitumisesta hyötymiseen. Silmiinpistävää on kuitenkin se, että käytännössä Suomi jää sijalle 7”, summaavat barometrin tekijät. Ruotsi löytyy – yllätys, yllätys – kokonaismittarin kärkisijalta.

Mistä lisävauhtia?

Suomen suoriutuminen digissä tuntuu olevan hieman samanlaista kuin käynnissä olevissa olympialaisissa. Menestysmahdollisuuksia on ja mitalisijat siintävät mielessä, mutta maaliin saavutaan naapureita jäljessä.

Miksi Suomi tulee edelleen perässä? Ja mikä tärkeämpää, miten Suomi voisi petrata digitaalista suoriutumistaan? Helppoa kärkeen pääseminen ei ole, sillä yhtäältä pitäisi pysyä kärryillä uusista ja alati muuttuvista konsepteista, toisaalta yrittää pitää suuret joukot kehityksessä mukana ja kannustaa vielä viimeisiä heränneitä kirimään.

Hyvässä nosteessa oleva digimarkkinointi voisi tarjota muille digitaalisille elämänaloille positiivista mallia. Itseruoskinnan tai härmäläisen luonteenlaadun syyttelemisen sijaan olisi hyvä näyttää konkreettista esimerkkiä siitä, miten digillä tehdään tulosta ja relevantteja asioita. Mallia kannattaa ottaa myös peliteollisuudesta, jossa mustasukkaisen oman vaalimisen sijaan edetään entistä avoimemmin ajatuksia ja keksintöjä jakaen.

Monimutkaiset asiat, alkuun jopa vastustusta herättävät teknologiat ja uudenlaiset, aikaisemmin tieteiskuvitelmalta vaikuttaneet mahdollisuudet saadaan valjastettua toimimaan, tuottamaan ja ajamaan kehitystä, jolla kiritään muiden rinnalle – ja toivottavasti porhalletaan ohi.

IAB Finland haluaa jäsentensä kanssa olla edistämässä digitaalisen markkinoinnin asiaa. Vuoden ensimmäinen seminaari pidetään kahden viikon päästä 25.2. Helsingissä. Digipaletti 2014 -seminaarissa pureudutaan siihen, kuinka tehdään tulosta sisältömarkkinoinnin ja ohjelmoidun ostamisen avulla. Tule kuulemaan, miten digistä saadaan kaikki irti ja tulos kasvuun!

07.05.2021

Kysy IABlta: Master your GDPR - Evästemyrsky

IAB Finlandin Master your GDPR -webinaarissa 28.4.2021 nostettiin agendalle evästehyväksynnät, ajankohtaiset lainsäädäntöhankkeet sekä tekoälypohjaisen päätöksenteon juridiset puolet.

lue lisää

18.11.2020

Kysy IABlta: Master your GDPR - Adtech + analytics + privacy -webinaari

IAB:n ja IAPP Knowledgenetin webinaari pureutui marraskuussa adtechiin, analytiikkaan ja tietosuojaan. Puheenvuoroissa Sitra käsitteli yksityisyyttä, Eversheds Sutherland adtechiä ja oikeuskäytäntöjä sekä Alma Media kolmannen osapuolen evästeitä ja tietosuojaa.

lue lisää

28.08.2020

TCF2.0 aika alkoi elokuussa

IAB Europen Transparency & Consent Framework (TCF) päivittyi 2.0 -versioon 15.8. 2020

lue lisää

09.06.2020

Kaksi poikkeavaa viranomaistulkintaa evästesuostumuksista - miten toimia?

Kirjoittaja Jari Puhakka Fonectalta avaa evästesuostumuksen ja tietosuoja-asetusten taustoja ja tilannetta

lue lisää