Icon
Verkkomainonta kasvoi myös Q1/2020 - Haku- ja somemainonnan estimointitapa muuttui Teknologia ja data

Verkkomainonta kasvoi myös Q1/2020 - Haku- ja somemainonnan estimointitapa muuttui

18.05.2020

Vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana verkkomainonta oli eniten kasvua saavuttanut mediaryhmä (kasvua +12 %) vuoden takaiseen verrattuna. IAB Finland on päivittänyt haku- ja somemainonnan estimaattien takana olevaa tiedonkeruumenetelmää, minkä ansiosta luvut kuvaavat nyt aiempaa paremmin todellista markkinatilannetta.

”IAB:n vanha tiedonkeruumetodi ei huomioinut riittävästi viime vuosina vahvistunutta inhousing-trendiä sekä sitä, että yhä useampi IAB:n otokseen kuulumaton digi- tai mainostoimisto ostaa haku- ja somemainontaa. Lisäksi lukematon määrä suomalaisia pienyrittäjiä ostaa tällä hetkellä itse etenkin somekampanjansa.

Uudet haku- ja some-estimaatit ottavat entistä paremmin huomioon nämä viime vuosien trendit, sekä sen, että myös somekanavien määrä on kasvanut. Nyt somemainonnan määrän estimaatti sisältää volyymiltään dominantin Facebook + Instagram -kombon sekä YouTuben lisäksi myös LinkedIn:n, Twitterin ja Snapchatin. Oppeja uusien lukujen mallintamiseen on haettu muilta Euroopan markkinoilta ja etenkin Pohjoismaista. Hyvin turvallisesti voin taata, että uudet estimaatit ovat edellisiä parempia, mutta muistutan niiden kuitenkin olevan yhä estimaatteja. Todennäköisesti isoimmat harjoitukset ennustemalleihin on tältä erää tehty, mutta teemme varmasti pienempiä tarkennuksia vielä tämän vuoden aikana”, kommentoi IAB Finlandin toiminnanjohtaja Pasi Raassina.

Lähteet: Kantar & IAB Finland

*Haku- ja somemainonnan määrän luvut ovat IAB Finlandin estimaatteja, joiden pohjana on paikallisilta media- ja digitoimistoilta kerätty näyte. Markkinoijien suorat ostot sekä tiedonkeruun ulkopuolelle jäävien toimistojen ostot estimoidaan.

Lisätietoja:
Pasi Raassina, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 575 3726, pasi.raassina@iab.fi

19.04.2021

Markkinoinnin tietovarasto kasvun johtamisessa

Tämän päivän markkinoinnin johtajat ymmärtävät tiedon ja analytiikan merkityksen markkinointiorganisaatiossa, mutta monissa yrityksissä on vaikeuksia yhdistää datasta saatujen havaintojen vaikutus yrityksen tuloksiin.

lue lisää

22.10.2020

Olisiko viimein aika palkata brändijohtajalle kaveriksi asiakaskokemuksesta tai digitaalisesta transformaatiosta vastaava kollega?

Myynnistä kuuluu napinaa, että markkinoinnissa tehdään vain kampanjoita ja kiillotetaan brändiä. Markkinoinnissa tuskaillaan, ettei myynti kirjaa asiakastietoja CRM:ään ja kohdennettu viestintä tuntuu kuin silmät ummessa suunnistamiselta. Kuulostaako tutulta?

lue lisää

13.10.2020

Martech blueprint on Rosettan kivi keskusteluihin markkinoinnin ja IT:n välillä

Ajoittain löydämme itsemme palaverista, jossa kaikki puhuvat eri kieltä. IT:n vuokaaviot näyttävät markkinoinnille hieroglyfeiltä ja markkinoinnin konseptit kuulostavat IT:lle muinaiselta kreikalta. Ongelma on yhteinen ja se kaipaa ratkaisuja.

lue lisää

03.06.2020

Yhdessä kohti uutta, kotimaisten toimijoiden voimalla

Adform, Dagmar, IPG Mediabrands ja Sanoma kehittävät ja testaavat yhdessä 1. osapuolen dataan perustuvaa ohjelmallista ostamista.

lue lisää