Icon
Terveiset tietosuojaseminaarista Teknologia ja data

Terveiset tietosuojaseminaarista

20.04.2016 | Julia Vetter

Viime torstaina kokoontui Sanomatalolle satapäinen mainostajien, medioiden ja toimistojen edustajista koostuva yleisö kuulemaan pian konkretisoituvan tietosuoja-asetuksen vaikutuksista itse kuhunkin. Tunnelma salissa oli käsinkosketeltavan hermostunut – olimmehan seminaaria markkinoitaessa jo käyttäneet erilaisia tunteita herättävää käsitettä shokki ("Suojaudu tietosuojauudistuksen aiheuttamalta shokilta" kuului seminaarin nimi). Eikä yleisö suotta hermoillut; luvassa nimittäin on mittava uudistus, joka saattaa laiminlyötynä johtaa tuntuviinkin sanktioihin. 

Seminaari startattiin Birgitta Takalan tervetulosanojen jälkeen Evershedsin lakimiehen Laura Teirikon selkeällä esityksellä siitä, mitä jokaisen tulee EU:n
tietosuoja-asetuksesta tietää. Laura teki esityksessään hyvin selväksi sen, että uusi asetus tulee koskemaan "lähes kaikkea ja kaikkia". Esityksessään Laura toi esiin myös määritellyt sanktiot (kuten kevyet 20 miljoonaa euroa), jotka seuraisivat asetuksen noudattamatta jättämisestä. Yleisön helpotukseksi hän samaan hengenvetoon kuitenkin totesi viranomaisten käyttävän todennäköisesti alkuun pehmeämpiä seuraamuksia.

Lauran jälkeen lavalle asteli Sanomatalon oma vahvistus: Anna Paimela, Senior Legal Counsel Sanoma Oyj:lta. Hän avasi esityksessään Sanoman omaa, varsin hyvin laadittua tietosuojaohjelmaa, josta yleisön oli helposti mahdollista napata elementtejä oman yrityksensä käyttöön. Kuten Anna totesi kanadalaisen tietosuojaviranomaisen teesin kuuluvan "tee alusta asti oikein", myös Sanoma on noudattanut samaa, viisasta periaatetta. IAB Finlandin tietosuojatyöryhmän puheenjohtaja antoi esityksessään myös hyvän vinkin yrityksen prosessien uudistamistyöhön: tilivelvollisuus on hyvä miettiä sillä mielellä, että olisi valmistautumassa oikeudenkäyntiin.

Mirum Agencyn CTO, Juha Karonen, tuli ennen kahvitaukoa vielä yleisön eteen kertomaan näkemyksensä asetuksen vaikutuksista tietojen käsittelijän asemassa olevalle; silloin kun sanktioita suuremmaksi uhaksi saattaa muodostua mahdollinen imagon menetys. Esityksessään Juha koosti asetuksen määrittämät velvoitteet, jotka kohdistuvat nimenomaan henkilötietojen käsittelijään. Hän myös painotti sitä faktaa, että voidakseen olla luotettava kumppani on kotipesän asiat laitettava ensiksi kuntoon. Hyvin hoidettu tietosuojahan kun on kilpailuetu! 

Tauon jälkeen esityksen avasi Klikkicomin toimitusjohtaja, Jukka Sundquist yhdessä Anna Paimelan kanssa. Jukka käsitteli aihetta verkkomainonnan näkökulmasta. Esityksessään Jukka ja Anna erottelivat selkeästi evästedirektiivin ja tietosuoja-asetuksen sekä henkilötiedon ja anonyymitiedon. Esitys koostui erinomaisesta markkinoinnin ja juridiikan dialogista ja antoi paljon konkreettisia eväitä mainostajalle sekä myös varmasti hitusen lohtua: sopimuskäytännöt tulevat muuttumaan, mutta keinoja selviytymiseen löytyy varmasti – tarvitaan vain juridista mielikuvitusta keinojen kartoittamiseen.

Seminaarin päätti IAB Europen lobbaaja Brysselistä, Matthias Matthiesen. Hän on tehnyt ison työn lobatakseen IAB:n jäsenyritysten eduksi ja huomautti esityksensä aluksi pilke silmäkulmassa, että asetus olisi voinut määräytyä verkkomainonnan kannalta huomattavasti kehnommaksikin. Matthias raotti esityksessään haastavaa työtään EU:n virkamiesten parissa ja painotti IAB Europen toivovan kommentteja myös IAB Finlandin jäsenyrityksiltä eli teiltä, arvon lukijat. Me IAB Finlandilla välitämme mielellään terveisenne Euroopan kattojärjestöön. 

IAB Finland jatkaa aiheesta tiedottamista ja on lähitulevaisuudessa myös järjestämässä aiheeseen liittyviä workshopeja, toivottavasti tapaamme niissä! 

19.04.2021

Markkinoinnin tietovarasto kasvun johtamisessa

Tämän päivän markkinoinnin johtajat ymmärtävät tiedon ja analytiikan merkityksen markkinointiorganisaatiossa, mutta monissa yrityksissä on vaikeuksia yhdistää datasta saatujen havaintojen vaikutus yrityksen tuloksiin.

lue lisää

22.10.2020

Olisiko viimein aika palkata brändijohtajalle kaveriksi asiakaskokemuksesta tai digitaalisesta transformaatiosta vastaava kollega?

Myynnistä kuuluu napinaa, että markkinoinnissa tehdään vain kampanjoita ja kiillotetaan brändiä. Markkinoinnissa tuskaillaan, ettei myynti kirjaa asiakastietoja CRM:ään ja kohdennettu viestintä tuntuu kuin silmät ummessa suunnistamiselta. Kuulostaako tutulta?

lue lisää

13.10.2020

Martech blueprint on Rosettan kivi keskusteluihin markkinoinnin ja IT:n välillä

Ajoittain löydämme itsemme palaverista, jossa kaikki puhuvat eri kieltä. IT:n vuokaaviot näyttävät markkinoinnille hieroglyfeiltä ja markkinoinnin konseptit kuulostavat IT:lle muinaiselta kreikalta. Ongelma on yhteinen ja se kaipaa ratkaisuja.

lue lisää

03.06.2020

Yhdessä kohti uutta, kotimaisten toimijoiden voimalla

Adform, Dagmar, IPG Mediabrands ja Sanoma kehittävät ja testaavat yhdessä 1. osapuolen dataan perustuvaa ohjelmallista ostamista.

lue lisää