Icon
Näin tilaat hyvän blogiyhteistyön Teknologia ja data

Näin tilaat hyvän blogiyhteistyön

19.11.2014 | A-Lehdet

Sisältömarkkinointi blogiyhteistyön keinoin on tehokas keino tuoda brändin viesti esille juuri lukijalle sopivassa muodossa. Joten eipä muuta kuin tuotteet postitse bloggaajalle ja loistavia, myyntiä edistäviä blogikirjoituksia odottelemaan, vai?

Blogiyhteistyölle asetettujen tavoitteiden täyttymistä tuetaan hyvällä pohjatyöllä. Kerro siis bloggaajalle, mitä yhteistyöllä tavoitellaan! Kattava mutta kiteytetty brief auttaa bloggaajaa tuomaan mainostajalle tärkeät pointit blogipostaukseensa, vaikka sen omiin kokemuksiinsa perustuen ja omalla tinkimättömällä tyylillään toki kirjoittaakin.


1. Kirkasta yhteistyön tavoitteet

Kertaa itsellesi, mitä blogiyhteistyöllä tavoitellaan, miksi sitä halutaan tehdä ja miten onnistuminen mitataan. Tavoitteita tukemaan laadittu brief on tavoitteita tukevan blogipostauksen edellytys.

Muistathan tavoitteesi myös yhteistyöblogien valintaa tehdessäsi: pienempi blogi voi täyttää tavoitteesi paremmin kuin skenen jättiläinen. Kohderyhmäsi tavoittavien ja tarkoitustasi parhaiten palvelevien blogien etsintään saat apua esimerkiksi blogiportaaleilta.


2. Kerro kampanjasta kokonaisuudessaan

Kerro bloggaajalle, jos tehtävä yhteistyö on osana laajempaa blogiyhteistyökokonaisuutta tai muuta kampanjaa, niin hän osaa ottaa sen huomioon postauksessaan. Bloggaajalle kannattaa myös kertoa, miksi yhteistyötä halutaan tehdä juuri hänen kanssaan: ovatko syynä esimerkiksi superlaadukkaat valokuvat vaiko laaja asiantuntijuus kosmetiikan alalta?

Mikäli bloggaajan kanssa tehtävä yhteistyö on useamman blogikirjoituksen laajuinen, määrittele karkeasti, mihin osa-alueisiin toivoisit eri postauksissa keskityttävän. Kertaa myös yhteistyön aikataulu sekä siitä maksettava korvaus.

Mainitsethan myös, mikäli haluaisit käyttää bloggaajan tuottamaa materiaalia muissa kanavissasi – asiasta ja mahdollisista lisäkorvauksista on hyvä sopia etukäteen.

Blogiyhteisön kanssa toimiessasi kerro kampanjalle varaamastasi kokonaisbudjetista: yhteistyöpostauksia on hyvä lisäksi tehostaa displaymainonnalla.


3. Kaiva punainen lanka esiin

Ideoi luonteva tapa, jolla haluaisit yhteistyöhon valitsemasi bloggaajan vievän tuotteen blogiinsa. Testataanko tuotetta, kehitelläänkö sille uusia käyttötapoja vai toimiiko tuote vaikkapa inspiroivan kuvakilpailun innoittajana? Miten ja millaisella äänellä tuotteesta tulisi puhua: faktavetoisesti, ohimennen vaiko vaikkapa kuvien kautta?

Toisinaan apua punaisen langan löytämiseen saa bloggaajalta itseltään, mutta ympäristöön sopivia, bloggaajille ja lukijoille luontevia toteutusideoita saa myös blogiyhteisöjen tuottajilta ja myyjiltä sekä mainostoimistoilta.


4. Informoi ja inspiroi

Kerro blogiyhteistyön aiheena olevasta tuotteesta tai palvelusta riittävästi ja tavoitettasi palvellen. Esimerkiksi pelkät kattavat selvitykset teknisistä spekseistä eivät tue riittävästi bloggaajaa, jonka tehtäväksi on annettu tutustua tuotteen käyttöön ja sillä saavutettaviin etuihin. Ohjeet, reseptit ja vinkit toimivat takuulla paremmin!

Toisinaan bloggaaja kannattaa myös tavata kasvotusten ennen blogiyhteistyön aloittamista. Henkilökohtainen tuote-esittely ja keskustelun myötä heränneet kysymykset auttavat etenkin silloin, kun yhteistyö on poikkeuksellisen laaja tai sen aiheena on jotain monimutkaisempaa, vieraampaa tai täysin uutta.

Toimita testituotteet tutustuttavaksi hyvissä ajoin ja huolehdi, että bloggaaja saa riittävästi testituotteita käyttönsä. Mikäli tarkoituksena on esimerkiksi laatia reseptiikkaa, tulisi tuotteita riittää myös sellaisinaan maisteltaviksi sekä kuvattaviksi.


5. Määrittele muistettavat asiat

Tee muistilista tavoitteitasi tukevista seikoista, joiden haluat yhteistyöpostauksista löytyvän. Muistathan kuitenkin, että bloggaaja tuntee lukijansa ja on luonut itse yleisönsä koukuttaneen tyylinsä – älä siis pyri laittamaan valmiita sanoja bloggaajan suuhun. Ammattimainen bloggaaja kirjoittaa tuotteesta rehellisesti sekä kaupallisesta yhteistyöstä selkeästi mainiten, muttei lähde mukaan sellaisiin yhteistöihin joiden takana ei voisi sataprosenttisesti seistä.

Kerrothan kuitenkin bloggaajalle, mikäli esimerkiksi:

  • toivot tuotteen näkyvän kuvissa / haluat, ettei tuote näy kuvissa suuressa roolissa
  • haluat bloggaajan mainitsevan, mistä tuotetta voi ostaa / linkittävän verkkokauppaan
  • toivot, että esim. tuotteen sisällysluettelosta nostetaan esiin tärkeitä seikkoja / toivot, että tuotetta käsitellään ennemminkin käyttövinkkien kautta tms.
  • toivot, että tuotteelle esiteltäisiin uusia käyttötapoja / tuote esiteltäisiin sellaisenaan
  • toivot, että kampanjaan kuuluisi myös Facebook/Instagram –näkyvyyttä / tahtoisit käyttää bloggaajan kuvia brändin Facebookissa/Instagramissa.

Mielipiteitä, lisättävää, kantapään kautta opittua? Sana on vapaa!


Inke Ketonen, tuottaja / A-lehdet, Digimedia SalesLab

Muista myös IAB:n Blogiseminaari 11.12.!

19.04.2021

Markkinoinnin tietovarasto kasvun johtamisessa

Tämän päivän markkinoinnin johtajat ymmärtävät tiedon ja analytiikan merkityksen markkinointiorganisaatiossa, mutta monissa yrityksissä on vaikeuksia yhdistää datasta saatujen havaintojen vaikutus yrityksen tuloksiin.

lue lisää

22.10.2020

Olisiko viimein aika palkata brändijohtajalle kaveriksi asiakaskokemuksesta tai digitaalisesta transformaatiosta vastaava kollega?

Myynnistä kuuluu napinaa, että markkinoinnissa tehdään vain kampanjoita ja kiillotetaan brändiä. Markkinoinnissa tuskaillaan, ettei myynti kirjaa asiakastietoja CRM:ään ja kohdennettu viestintä tuntuu kuin silmät ummessa suunnistamiselta. Kuulostaako tutulta?

lue lisää

13.10.2020

Martech blueprint on Rosettan kivi keskusteluihin markkinoinnin ja IT:n välillä

Ajoittain löydämme itsemme palaverista, jossa kaikki puhuvat eri kieltä. IT:n vuokaaviot näyttävät markkinoinnille hieroglyfeiltä ja markkinoinnin konseptit kuulostavat IT:lle muinaiselta kreikalta. Ongelma on yhteinen ja se kaipaa ratkaisuja.

lue lisää

03.06.2020

Yhdessä kohti uutta, kotimaisten toimijoiden voimalla

Adform, Dagmar, IPG Mediabrands ja Sanoma kehittävät ja testaavat yhdessä 1. osapuolen dataan perustuvaa ohjelmallista ostamista.

lue lisää