Icon
Mainoskuvan liikekannallepano: instream +50% Teknologia ja data

Mainoskuvan liikekannallepano: instream +50%

23.03.2012 | Marko Siltala

Videomainonnan määrä on selkeässä kasvussa. Trendi on sama niin Suomessa kuin ulkomaillakin: mainoskuva maailmalla liikkuu nyt verkossa alati kiihtyvällä tahdilla. Vuonna 2011 instream-videomainontaan panostettiin Suomessa yhteensä 6,7 miljoonaa euroa, mikä tekee noin 10 % koko display-mainonnan määrästä. Nyt aiheena on arvioida tämän display-mainonnan aatelisen kehitystä kuluvana vuonna.

Tämänkertainen haastateltavani tulee Nelonen Mediasta. Hän on Petri Kokkonen, Head of Online Operations, Sales. Petrin tehtäväkenttään kuuluu Nelosen onlinen kaupallinen kehitys ja ruutu.fi:n kaupallistaminen. Häneltä on hyvä kysyä varteenotettavaa arviota netti-tv:hen ja instream-markkinaan liittyvää kasvuennustetta.

Kasvukuulumisia

Suomen instream markkinaan Petri ennustaa vähintään +50 % kasvua kuluvalle vuodelle. Ennusteiden mukaan videomainonta on mobiilimainonnan lisäksi alkaneen vuoden nopeimmin kasvava online-mainonnan muoto, ja videomainonnan kasvun odotetaan jatkuvan rivakkaana myös tulevina vuosina. Videon käyttöerityisesti brändimainonnassa kasvaa maailmalla tällä hetkellä kohisten.

Ruutu.fi:n videomainonnasta pohjautuu n. 90 % tv:ssä käytettäviin spotteihin. Netti-tv kampanjat ostetaan pääsääntöisesti yhdessä tv-kampanjoiden kanssa, mutta kampanjat suunnitellaan kuitenkin erikseen online-kanavassa toimivaksi. Ruutu.fi kasvattaa tv-kampanjan huomioarvoa keskimäärin 15 %. Palvelun käyttäjistä jo 35 %:lle se on pääasiallinen tv-sisältöjen kulutusväline. Uusien jakelukanavien myötä katselun kasvuvauhti vain kiihtyy jatkossa. Ajatuksena on päästä tilanteeseen, jossa mainontaa myydään Nelosen mainostajille mahdollisimman vaivattomasti eri tv-sisältöjen jakeluteihin. Näin ei siis oteta kummemmin kantaa eri päätelaitteisiin. Ruutu.fi:n videokatselun nostetta viime vuosina voi tarkistella oheisesta kaaviosta:

Tv-mainostuotannossa Kokkonen korostaa materiaalin verkkokäyttön huomioimista. Esimerkiksi äänen käyttöä voitaisiin tehostaa. Netti-tv:tä katsottaessa käyttäjän tietokoneen äänet ovat oletuksena päällä, mikä vahvistaa viestin perillemenoa huomattavasti. Käytännössä esimerkiksi klikkikehotteen voisi tuoda yleisemmin käytetyn visuaalisen aktivoinnin lisäksi spotin ääniraitaan. Tuotannon kannalta kyseessä on muutaman sadan euron lisä, jonka myös kanava voi tehdä tarvittaessa.

Katse raportointiin ja luoviin toteutuksiin

Ruutu.fi:ssä tullaan kuluvana vuonna panostamaan raportointiin. Tämä on tarpeen kun videomainonnan määrä kasvaa, markkina kehittyy, ja monipuolisemmat luovat toteutukset lisääntyvät. Petri lupaa jatkossa dataa esim. mainosvideoiden katsonnan kestoista.

Hän odottaa enemmän luovia toteutuksia esimerkiksi behavioral targetingin ja eri mainosformaattien välisen targetoinnin välillä. Näin esim. perinteisiä bannerimainoksia voidaan näyttää videon nähneille tai toisin päin. Videomainonnan interaktiivisuutta voitaisiin myös hyödyntää enemmän.

Petri myös peräänkuuluttaa toimialalle omaa netti-tv:n katsojamittausta. Tähän tarvitaan riittävän isoa panelistiryhmää, jotta saataisiin vertailukelpoista dataa netti-tv:n katsojamääristä eri kohderyhmissä.

Videomainonnalla jatketaan

Suurkiitos Petrille haastattelusta. Sain siitä paljon hyödyllistä tietoa ja eväitä useammankin postauksen aiheeksi. Videomainonta on ajankohtainen aihe, johon paneudutaan syvemmin lisää tämän kevään aikana IABlogissa. Myös ensi viikolla on luvassa lisää kuulumisia tästä aiheesta, jonka tiimoilta teen juuri haastatteluja. Mikäli haluat kommentoida, toimia haastateltavana tai antaa vinkin teemaa koskettavista aiheista, otan niitä ilomielin vastaan. Sähköpostiosoitteeni on marko@iab.fi

PS. Ruutu.fi/Showroomissa on nähtävillä mielenkiintoisia esimerkkejä erilaisista videokampanjoista. Lisäksi 24.11.2011 järjestetty IAB:n HOT or NOT -mobiiliseminaari ja tulevat digiseminaarit ovat katsottavissa tilaisuudet-osiossa.

19.04.2021

Markkinoinnin tietovarasto kasvun johtamisessa

Tämän päivän markkinoinnin johtajat ymmärtävät tiedon ja analytiikan merkityksen markkinointiorganisaatiossa, mutta monissa yrityksissä on vaikeuksia yhdistää datasta saatujen havaintojen vaikutus yrityksen tuloksiin.

lue lisää

22.10.2020

Olisiko viimein aika palkata brändijohtajalle kaveriksi asiakaskokemuksesta tai digitaalisesta transformaatiosta vastaava kollega?

Myynnistä kuuluu napinaa, että markkinoinnissa tehdään vain kampanjoita ja kiillotetaan brändiä. Markkinoinnissa tuskaillaan, ettei myynti kirjaa asiakastietoja CRM:ään ja kohdennettu viestintä tuntuu kuin silmät ummessa suunnistamiselta. Kuulostaako tutulta?

lue lisää

13.10.2020

Martech blueprint on Rosettan kivi keskusteluihin markkinoinnin ja IT:n välillä

Ajoittain löydämme itsemme palaverista, jossa kaikki puhuvat eri kieltä. IT:n vuokaaviot näyttävät markkinoinnille hieroglyfeiltä ja markkinoinnin konseptit kuulostavat IT:lle muinaiselta kreikalta. Ongelma on yhteinen ja se kaipaa ratkaisuja.

lue lisää

03.06.2020

Yhdessä kohti uutta, kotimaisten toimijoiden voimalla

Adform, Dagmar, IPG Mediabrands ja Sanoma kehittävät ja testaavat yhdessä 1. osapuolen dataan perustuvaa ohjelmallista ostamista.

lue lisää