Icon
Luotettavaa digitaalista ympäristöä rakentamassa Teknologia ja data

Luotettavaa digitaalista ympäristöä rakentamassa

30.03.2017 | IABvieras

Muuttuva digitaalinen ympäristö edellyttää uudenlaista tapaa ajatella. Markkinoilla tämä tarkoittaa innovaatioita ja pyrkimystä hyödyntää teknologiaa entistä tehokkaammin ja paremmin. Julkiselta vallalta digitalisaatio edellyttää sen mahdollisuuksien ymmärtämistä ja esteiden raivaamista sen kehityksen tieltä.

Tahto paremman digitaalisen toimintaympäristön luomiseen on vahva. Hallituksen kärkihankkeiden mukaisesti Suomeen rakennetaan digitaalisen liiketoiminnan kasvuympäristöä ja samalla pyritään hillitsemään sääntelyn aiheuttamaa taakkaa sujuvoittamalla säädöksiä. Digitaalisen kasvuympäristön rakentamista tukevassa tietoturvastrategiassa visioidaan, että maailman luotetuin digitaalinen liiketoiminta tulee Suomesta.

Parempaa digitaalista ympäristöä rakennetaan myös EU:ssa digitaalisia sisämarkkinoita kehittämällä ja parhaillaan osana sitä uudistetaan sähköisen viestinnän tietosuojasääntelyä. Komissio on ottanut uudistuksen kantaviksi tavoitteiksi korkean suojan tason, teknologianeutraalin soveltamisalan ja sääntelyn tarpeellisuuden varmistamisen. Ylätason tavoitteisiin on ollut helppo yhtyä - käyttäjien tulee voida luottaa kaikkiin sähköisiin viestintäpalveluihin. Sen sijaan yksityiskohdat edellyttävät vielä tarkkaa arviointia käsittelyn edetessä Euroopan unionin neuvostossa ja parlamentissa.

Yksi niistä kokonaisuuksista, johon EU-lainsäätäjät etsivät ratkaisuja sääntelyn avulla, on evästeiden käyttö. Digitaalisten palveluiden mainosrahoitteisuuden kannalta evästeet ovat keskeisessä asemassa. Toimijoilla on lähtökohtaisesti velvollisuus pyytää käyttäjän suostumus evästeiden käyttöön ja antaa käyttäjälle tietoa evästeiden käyttötarkoituksesta.

On kuitenkin käynyt ilmeiseksi, että on haasteellista toteuttaa nämä velvoitteet käyttäjäystävällisellä tavalla. Evästeiden käyttöä koskevat tiedustelut verkkosivuilla kyllästyttävät käyttäjiä. Komission ehdotus sähköisen viestinnän tietosuoja-asetuksesta pyrkii päivittämään evästeiden käyttöä ja sähköistä suoramarkkinointia koskevia sääntöjä muuttuneeseen digitaaliseen ympäristöön sopiviksi.

On syytä tunnistaa, että käyttäjän luottamuksen saavuttaminen on edellytys menestyksekkäälle digitaaliselle liiketoiminnalle. Tämän vuoksi yksityisyyden suojaamista ja viestinnän luottamuksellisuuden turvaamista ei tulisi nähdä digitaalisen liiketoiminnan esteenä tai hidasteena. Kyse on juuri siitä uudenlaisesta tavasta ajatella, mitä muuttuva digitaalinen ympäristö meiltä edellyttää.

Kirjoittaja Johanna Tuohino on liikenne- ja viestintäministeriön virkamies, joka valmistelee mm. sähköisen viestinnän tietosuojalainsäädäntöä.

19.04.2021

Markkinoinnin tietovarasto kasvun johtamisessa

Tämän päivän markkinoinnin johtajat ymmärtävät tiedon ja analytiikan merkityksen markkinointiorganisaatiossa, mutta monissa yrityksissä on vaikeuksia yhdistää datasta saatujen havaintojen vaikutus yrityksen tuloksiin.

lue lisää

22.10.2020

Olisiko viimein aika palkata brändijohtajalle kaveriksi asiakaskokemuksesta tai digitaalisesta transformaatiosta vastaava kollega?

Myynnistä kuuluu napinaa, että markkinoinnissa tehdään vain kampanjoita ja kiillotetaan brändiä. Markkinoinnissa tuskaillaan, ettei myynti kirjaa asiakastietoja CRM:ään ja kohdennettu viestintä tuntuu kuin silmät ummessa suunnistamiselta. Kuulostaako tutulta?

lue lisää

13.10.2020

Martech blueprint on Rosettan kivi keskusteluihin markkinoinnin ja IT:n välillä

Ajoittain löydämme itsemme palaverista, jossa kaikki puhuvat eri kieltä. IT:n vuokaaviot näyttävät markkinoinnille hieroglyfeiltä ja markkinoinnin konseptit kuulostavat IT:lle muinaiselta kreikalta. Ongelma on yhteinen ja se kaipaa ratkaisuja.

lue lisää

03.06.2020

Yhdessä kohti uutta, kotimaisten toimijoiden voimalla

Adform, Dagmar, IPG Mediabrands ja Sanoma kehittävät ja testaavat yhdessä 1. osapuolen dataan perustuvaa ohjelmallista ostamista.

lue lisää