Icon
Startup-yritykset tarvitsevat ketterää markkinointiosaamista Sisältömarkkinointi ja luovat ratkaisut

Startup-yritykset tarvitsevat ketterää markkinointiosaamista

23.03.2017 | Digital Media Finland

Startup-yritykset ovat määritelmän mukaan nopeaan kasvuun tähtääviä nuoria yrityksiä. Liikeidea perustuu usein yrittäjien erityisosaamiseen tai intohimoon jotain tiettyä asiaa kohtaan.

Yritykselle alkaa kertyä kustannuksia heti toiminnan käynnistysvaiheesta lähtien. Startup-yritykset osaavat elää nuukasti ja kiristää vyötä varsinkin oman palkanmaksun suhteen. Kustannusten pitäminen kurissa on startup-yritysten arkipäivää, mutta ansainnan saaminen on haastavaa.

Ansaintaa luodaan myynnillä ja markkinoinnilla, mikä edelleenkin aloitetaan liian myöhään ja liian pienillä panostuksilla. Kun startup-yritykset markkinoivat, niin ne tekevät sitä kustannussyistä omin resurssein. Asiantuntijapalveluiden usein vähintään nelinumeroinen hintalappu säikäyttää. Kuitenkin tarvetta ulkopuoliselle osaamiselle olisi, jotta kehitystyön lisäksi myös liiketoiminta saataisiin ripeästi käyntiin oikeilla toimenpiteillä. Erityisesti kuluttajaliiketoiminnassa korostuu markkinoijan kyky tehdä datan perusteella nopeita muutoksia toimenpiteisiin.

Olisiko markkinoilla tilaa palvelualustalle, josta startup-yritykset saisivat ostaa pilotteihinsa ketterän kehittämisen ja digitaalisen liiketoiminnan ymmärryksellä varustettua markkinointiosaamista järkevään hintaan? Voisiko tällainen olla kannattavaa liiketoimintaa? Startup-yritysten näkökulmasta markkinoinnin asiantuntijat tekevät vielä bisnestä dinosaurusten aikakauden opeilla. Sama koskee konsultointia ja monta muuta asiantuntijapalvelua.

Ketterästi toimivat asiakkaat vaativat ketterästi toimivia palveluita. Kompastuskivenä ketteryydessä ja kovassa vauhdissa voi olla ison kuvan hämärtyminen. Jos yrityksen visio ei pysy vauhdissa kirkkaana, niin markkinointikaan ei toimi.

Startup-yritykset eivät siis ole mikään helppo kohde asiantuntijapalveluiden myyjille. Mutta onko vika myyjissä vai ostajissa, vai molemmissa?

Kirjoittaja Virpi Martikainen on Digital Media Finlandin strategiakonsultti

15.06.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 4/4: Pidä asiakkaastasi hyvää huolta ja sitouta hänet

Vakuuta ja vahvista asiakassuhdetta kiinnostavilla, inspiroivilla sisällöillä. Pidä brändisi mielenkiintoisena ja houkuttelevana. Kerro, mitä uutta kaupassasi on tarjolla. Kiinnostavilla sisällöillä, erottuvalla puhetavalla sekä monikanavaisella viestinnällä voit tässä onnistua. Lue nämä konkreettiset vinkit!

lue lisää

11.05.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 3/4: Kannusta ja vakuuta ostamaan

Varmista selkeiden, informatiivisten ja luottamusta herättävien sisältöjen avulla, että ostopäätös syntyy ja asiakkaan tilausprosessi on vaivaton.

lue lisää

14.04.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 2/4: Hehkuta tiesi harkintalistalle

Vakuuta asiakkaasi sisällöllä, joka tuo esiin tuotteesi parhaat puolet ja kertoo, miten eroat kilpailijoista.

lue lisää

25.03.2021

Mitä vastuullisuus tarkoittaa digimarkkinoinnissa?

Vastuullisuus on teema, jota ei voi olla huomioimatta tänä päivänä. On se sitten vastuullisuutta ympäristöstä, yhteiskunnallisista tai sosiaalisista asioista. Digimarkkinoinnissa vastuullisuus tulee vastaan mainoksissa, joissa kerrotaan esimerkiksi miten tuote tai palvelu säästää luonnonvaroja pakkausmateriaalien valinnan tai niiden kierrätyksen avulla. Mutta entäpä itse digimarkkinoinnin ja -mainonnan vastuullisuus, onko sitä ja mitä se tarkoittaa?

lue lisää