Icon
Sosiaalisen median mittaamisen suosituksen julkaisutilaisuus Sisältömarkkinointi ja luovat ratkaisut

Sosiaalisen median mittaamisen suosituksen julkaisutilaisuus

13.12.2012 | Jari Jaanto

Julkaisimme IAB:n voimin Sosiaalisen median markkinoinnin mittaamisen suosituksen ensimmäisen version, jota olemme kehittäneet IAB:n sosiaalisen median työryhmän kanssa pitkin vuotta. Tästä annoinkin jo ensimakua tästä aikaisemmassa kirjoituksessani.

Suositus on ladattavissa tästä.

Suosituksen tekeminen lähti liikenteeseen siitä, kun kävimme ryhmän kanssa keskustelua ja totesimme että alalta puuttuu selkeät mittarit. Kun lähdimme tekemään työtä tulikin VCA:n kyselytutkimus julki, ja tämä vahvisti näkemystämme. Pureutuessamme huomasimme että mittareita on 200 joten halusimme lähteä selkeyttämään kenttää, ja jalostamaan näistä parempia.

Pitkän työn tulokset esittelimme sitten 1.11. Helsinki Hubissa. Paikalla oli n. 50 ihmistä ja tapahtumasta kirjoitti mm. Kauppalehti. Ohessa pari kuvaa:

Kuva 1: Jari Jaanto ja Birgitta Takala

Kuva 2: Yleisö

Kuva 3: Sosiaalisen median mittarit

Sosiaalisen median suosituksessa keskityimme siihen tärkeimpään asiaan, että Sosiaalisen median toiminnot pitäisi sitoa osaksi liiketoiminnallisia tavoitteita. Samalla esittelimme mittareita liittyen näkyvyyteen, osallistumiseen, jakamiseen sekä toimintaan.

Jatkossa tulemme jatkokehittämään mittaussuositusta. Seuraavaksi otamme palautteena saadut mediakohtaiset elementit huomioon sekä laitamme mukaan esimerkkicaseja. Myös Dagmarin blogissa oli paljon jatkokehitystoiveita, ja nämä tullaan ottamaan huomioon!

Tämän kaltaisia tapahtumia tulemmekin näkemään tulevaisuudessa, kun IAB:n voimalla saamme tuloksia ja esittelyitä tuotua esille! Kannattaa seurata IAB Finlandin Twitteriä ja Facebookia.

Lopuksi haluaisinkin toivottaa kaikki mukaan IAB:n sosiaalisen median työryhmän toimintaan! Seuraava kokoontumisemme on 23.1.2013 klo 14. Ilmottautumiset osoitteeseen toimisto AT iab.fi.

Kiitos kaikille IAB:laisille mahtavasta vuodesta!

Hauskaa joulunodotusta kaikille ja hyvää verkkomainonnan vuotta 2013!

15.06.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 4/4: Pidä asiakkaastasi hyvää huolta ja sitouta hänet

Vakuuta ja vahvista asiakassuhdetta kiinnostavilla, inspiroivilla sisällöillä. Pidä brändisi mielenkiintoisena ja houkuttelevana. Kerro, mitä uutta kaupassasi on tarjolla. Kiinnostavilla sisällöillä, erottuvalla puhetavalla sekä monikanavaisella viestinnällä voit tässä onnistua. Lue nämä konkreettiset vinkit!

lue lisää

11.05.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 3/4: Kannusta ja vakuuta ostamaan

Varmista selkeiden, informatiivisten ja luottamusta herättävien sisältöjen avulla, että ostopäätös syntyy ja asiakkaan tilausprosessi on vaivaton.

lue lisää

14.04.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 2/4: Hehkuta tiesi harkintalistalle

Vakuuta asiakkaasi sisällöllä, joka tuo esiin tuotteesi parhaat puolet ja kertoo, miten eroat kilpailijoista.

lue lisää

25.03.2021

Mitä vastuullisuus tarkoittaa digimarkkinoinnissa?

Vastuullisuus on teema, jota ei voi olla huomioimatta tänä päivänä. On se sitten vastuullisuutta ympäristöstä, yhteiskunnallisista tai sosiaalisista asioista. Digimarkkinoinnissa vastuullisuus tulee vastaan mainoksissa, joissa kerrotaan esimerkiksi miten tuote tai palvelu säästää luonnonvaroja pakkausmateriaalien valinnan tai niiden kierrätyksen avulla. Mutta entäpä itse digimarkkinoinnin ja -mainonnan vastuullisuus, onko sitä ja mitä se tarkoittaa?

lue lisää