Icon
DOOH – Mikäs sen vaikuttavampaa? Sisältömarkkinointi ja luovat ratkaisut

DOOH – Mikäs sen vaikuttavampaa?

25.04.2019 | Mikko Pakarinen, Mediatalo Keskisuomalainen

Ulkomainonnan tilanne

2018 oli ulkomainonnan alalla jälleen vahva kasvun vuosi! Ulkomainonnan mediamyynnin määrä kasvoi 14,8 % ja kokonaisliikevaihtoa kertyi 66,3 miljoonaa euroa. Tästä potista jo hieman yli 50 % on digitaalista, joten DOOH on todellinen kasvuilmiö. Ulkomainosliiton ennusteen mukaan myös vuosi 2019 on vahvan kasvun vuosi. Näin uskon itsekin. Mainostajien määrä kasvaa samalla, kun digitaalisia näyttöjä tulee lisää ja sisältöratkaisut kehittyvät.

Eri tutkimusten mukaan DOOH tavoittaa katsojansa ja viesti menee ihon alle. Huomioarvo on hyvä ja mielikuvat suurilla diginäytöillä mainostavista yrityksistä erittäin positiivisia. Mainostajien sisällöt ovat entistä näyttävämpiä ja erilaiset uudet sovellukset tuovat digitaaliseen ulkomainontaan reaaliaikaisuutta, paikkasidonnaisuutta ja muita sisältöä ohjaavia ratkaisuja, jotka palvelevat sisällön vastaanottajaa – kuluttajaa.

Näin vaalivuonna on ollut kiinnostavaa havaita, kuinka innostuneita edustajaehdokkaat ja heidän markkinointiväkensä olivat ulkomainonnasta. Tätä varmasti osaltaan ohjaa vaalimainonnan perinne, jossa teiden varsille moukaroidut kyltit ovat näkyvä osa ehdokkaiden viestintää.

Tänä vuonna kiinnostus uusiin digitaalisiin näyttöpintoihin on ollut ennennäkemättömän vilkasta. Nopea kyselykierros eri toimijoiden varaustilanteeseen osoittaa, että monet suuret diginäyttöpinnat on myyty täyteen! Tämä on mediamarkkinoilla harvinaista ja konkreettinen osoitus siitä, että välineeseen uskotaan.

Mediamarkkinan monimuotoisuus

Mediamarkkinassa on hyvä vire. Uusi aika ja uudet välineet tuovat meille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja asiakkaamme ovat yhä valmiimpia rohkeisiin kokeiluihin. Voisimme kenties olla vieläkin luovempia ratkaisujen sovittamisessa yhdessä asiakkaidemme kanssa. Digitalisaatio, automaatio, tekoäly ja eri sovellusten yhdistäminen muokkaavat digitaalisen ulkomainonnan vielä monta askelta kiinnostavammaksi aivan lähivuosina, ja samalla väline tulee lähemmäs kuluttajaa. Diginäyttöjen ja kuluttajan välisen kommunikaation ja tiedon jakamisen sovellukset mahdollistavat tulevaisuudessa aivan uudenlaisten ilmiöiden synnyn. Meno on juuri tällä hetkellä todella mielenkiintoista – loikka päälle ja business lentoon! #kasvu

Kirjoittaja Mikko Pakarinen on Mediatalo Keskisuomalaisen kaupallinen johtaja.

15.06.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 4/4: Pidä asiakkaastasi hyvää huolta ja sitouta hänet

Vakuuta ja vahvista asiakassuhdetta kiinnostavilla, inspiroivilla sisällöillä. Pidä brändisi mielenkiintoisena ja houkuttelevana. Kerro, mitä uutta kaupassasi on tarjolla. Kiinnostavilla sisällöillä, erottuvalla puhetavalla sekä monikanavaisella viestinnällä voit tässä onnistua. Lue nämä konkreettiset vinkit!

lue lisää

11.05.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 3/4: Kannusta ja vakuuta ostamaan

Varmista selkeiden, informatiivisten ja luottamusta herättävien sisältöjen avulla, että ostopäätös syntyy ja asiakkaan tilausprosessi on vaivaton.

lue lisää

14.04.2021

Verkkokauppa ja sisällöt 2/4: Hehkuta tiesi harkintalistalle

Vakuuta asiakkaasi sisällöllä, joka tuo esiin tuotteesi parhaat puolet ja kertoo, miten eroat kilpailijoista.

lue lisää

25.03.2021

Mitä vastuullisuus tarkoittaa digimarkkinoinnissa?

Vastuullisuus on teema, jota ei voi olla huomioimatta tänä päivänä. On se sitten vastuullisuutta ympäristöstä, yhteiskunnallisista tai sosiaalisista asioista. Digimarkkinoinnissa vastuullisuus tulee vastaan mainoksissa, joissa kerrotaan esimerkiksi miten tuote tai palvelu säästää luonnonvaroja pakkausmateriaalien valinnan tai niiden kierrätyksen avulla. Mutta entäpä itse digimarkkinoinnin ja -mainonnan vastuullisuus, onko sitä ja mitä se tarkoittaa?

lue lisää