Icon
Yhteisömanagerin arki, osa 3: Markkinointiviestinnän empaattinen moniosaaja MIXX Awards

Yhteisömanagerin arki, osa 3: Markkinointiviestinnän empaattinen moniosaaja

17.02.2015 | Terhi Halsvaha

Toimin Cloetta Suomen yhteisömanagerina ja vastaan muun muassa Jenkin, Cloettan, TV Mixin, Läkerol Dentsin, Mynthonin somekanavista. Monelle yhtälö on käsittämätön: aktiivisia somekanavia enemmän kuin käsissä sormia, yli miljoonan suomalaisen kuukausittainen tavoittavuus ja samat 24 tuntia aikaa käytettävissä joka vuorokausi kuin muillakin.

Yhteisömanagerin arki on mielenkiintoista sinkoilua tilanteesta ja äänensävystä toiseen. Yhteisömanagerina vaadin itseltäni paljon, mutta aika ajoin yritän myös muistaa elämän realiteetit ja hyväksyä sen, että hyvin tehty työ riittää.


Nykykuluttaja vaatii yrityksiltä paljon

Moderni brändi on keskusteleva ja läpinäkyvä, mutta tämä ei synny ilman lukuisia työtunteja, läsnäoloa ja empaattista vuorovaikutusta. Kuluttaja saattaa nykyään kanavien ja viestien paljoudessa saada kuvan kokonaisesta someihmisten armeijasta, joka päivystää väsymättä myös viikonloppuisin ja öisin. Todellisuudessa monen kanavan takana on monesti yksi ja sama henkilö. Cloetta haluaa monen muun yrityksen tavoin olla keskusteleva yritys, joka toimii vuorovaikutuksessa kuluttajien kanssa. Esimerkiksi Lakupalamix-somekriisi opetti paljon sosiaalisen median voimasta ja tarvittavasta reagointinopeudesta (lue koko tarina täältä).

Makeispussitiimi hahmottelemassa someviestiä Lakupalamix-somekriisin jälkeen.


Yhteisömanageri johtaa sisällöntuotantoa ja vuorovaikutusta

Tärkein työtehtäväni on johtaa brändiemme sisällöntuotantoprosesseja. Yritän päivittäin purkaa brändikohtaisia abstraktejakin tavoitteita pienempiin palasiin ja luoda yhteistyökumppaneiden kanssa vaikuttavia kuvia ja tekstejä niihin peilaten. Hyvä somesisältö uppoaa valitsemaamme kohderyhmään, viihdyttää hetkessä ja tuottaa lisäarvon.

Monessa yrityksessä yhteisömanageri keskittyy yrityksen ulkoiseen viestintään, niin myös meillä. Yhteisömanageri voi toimia myös yrityksen sisällä kouluttaen, innostaen ja tuoden esiin uusia tehokkaita työtapoja sähköpostirumban rinnalle.

Cloetta Suomen iloinen porukka myyntikokouksen some-esityksen jälkeen


Yhteisömanagerin onnistumisen mittaaminen

Hyvä yhteisömanageri hoitaa kanaviaan huolella ja huolehtii vuorovaikutuksesta. Erinomainen yhteisömanageri muistaa mittaamisen ja tavoitteellisuuden merkityksen.

Digitaaliset kanavat ovat vieneet mittaamisen mahdollisuudet uudelle tasolle. Voimme reaaliajassa seurata, mitkä viestit kiinnostavat kuluttajaa ja optimoida tekemistä vaikka minuutti minuutilta. Antaisin somen mittaamista pohtivalle ohjenuoraksi sen, että mittaa asioita, joiden pohjalta voi aidosti muuttaa toimintaa. Kaikkea ei siis somessakaan kannata mitata. Lisäksi on hyvä muistaa, että someluvut ovat aina strategia, jolla päästään kohti tavoitetta, eivät itse tavoite. Oikea tavoite voi olla esimerkiksi se, että tietty prosenttiosuus kohderyhmästä kuulee uudesta tuotteesta tai että markkinaosuus kasvaa tavoitteeseen.


TOP 3 -vinkit yhteisömanagerille

1. Some elää 24/7. Muistathan kuitenkin pyrkiä rajaamaan työaikaasi ja huolehtimaan myös siitä, että saat viettää myös vapaa-aikaa.
2. Hyvä somesisältö lähtee tavoitteista. Kuvatuotantoa ei tarvitse tehdä brändipyramidia tuijottamalla, mutta on aina hyvä pitää mielessä, mitä toiminnalla halutaan saavuttaa.
3. Muista aina olla ystävällinen ja kärsivällinen. Pääset työssäsi kuluttajan iholle ja olet etuoikeutetussa asemassa kun saat viedä eteenpäin kuluttajien ideoita ja parannusehdotuksia.


Aikaisemmat yhteisömanagerin arki -sarjan kirjoitukset:
1: Yhteisömanagerin arki
2: Asiakaspalvelun ytimessä

31.05.2023

MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa

Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin

lue lisää

29.05.2023

MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!

Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa

lue lisää

21.03.2023

MIXX Awards - Usein kysytyt kysymykset

Älä jätä hakemusta laittamatta. Tässä on useimmin kysytyt kysymykset koskien IAB MIXX Awards kilpailua. Jos kysymyksiä herää lisää, laitathan viestiä Miralle.

lue lisää