Icon
Vaikuttajamarkkinoinnin määrä yli 40 % kasvussa vuonna 2021 MIXX Awards

Vaikuttajamarkkinoinnin määrä yli 40 % kasvussa vuonna 2021

26.04.2022 | IAB Finland

IAB Finlandin ja Kantarin alkuvuonna 2022 yhdessä tekemän selvityksen perusteella vaikuttajamarkkinoinnin määrä Suomessa oli vuonna 2021 noin 39,4 miljoonaa euroa. Vuoteen 2020 verrattuna kasvua on peräti 41 %. Markkina-arvio perustuu osin sekä vaikuttajatoimistoilta että vaikuttajilta kerättyihin tietoihin, ja osin arvioihin markkinan eri toimijoiden suuruusluokasta.

Vaikuttajamarkkinoinnin määrittely ja sen piiriin luettavien markkinointiinvestointien laskeminen ei ole yksiselitteistä. Tässä selvityksessä vaikuttajamarkkinointi on rajattu kattamaan vaikuttajan omassa mediakanavassa (sosiaalinen media, podcast, blogit) tehtävät kaupalliset yhteistyöt, sisältäen sekä vaikuttajien että vaikuttajatoimistojen osuudet. Muut yhteistyön muodot vaikuttajien kanssa on rajattu pois. Tällaisia ovat esimerkiksi tapahtumat, sponsorointi tai muissa kuin vaikuttajan kanavissa tapahtuva yhteistyö. Myöskään sisältöihin ohjaavaa mainontaa (esim. video- ja displaymainokset) ei ole huomioitu.

39,4 miljoonan euron markkina-arviossa on mukana sekä vaikuttajatoimistojen että vaikuttajien osuus ja siten markkinaestimaatti ei ole vertailukelpoinen esimerkiksi Kantarin mediamainonnan määrän kuukausi-, kvartaali ja vuosiraporttien kanssa. Mikäli kokonaisluvusta poistetaan vaikuttajatoimistojen osuus, vaikuttajamarkkinoinnin määrän estimaatti vuodelle 2021 on 28,5 miljoonaa euroa.

IAB Finlandin Sisällöstä kasvua - Sometrendit ja vaikuttajat -webinaarissa 27.4.2022 puhuttiin lisää mm. vaikuttajamarkkinoinnin määrästä - katso tallenne webinaarista!

31.05.2023

MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa

Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin

lue lisää

29.05.2023

MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!

Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa

lue lisää

21.03.2023

MIXX Awards - Usein kysytyt kysymykset

Älä jätä hakemusta laittamatta. Tässä on useimmin kysytyt kysymykset koskien IAB MIXX Awards kilpailua. Jos kysymyksiä herää lisää, laitathan viestiä Miralle.

lue lisää