Icon
Ulkomainonnan toinen murros MIXX Awards

Ulkomainonnan toinen murros

12.09.2019 | Janne Lohvansuu, Doohlabs

Ulkomainonta on hyvässä nosteessa. Vuonna 2018 Suomessa mediapanostukset ulkomainosmediaan kasvoivat yli 15% ja kansainvälisesti (erityisesti digitaalisen ulkomainosmarkkinan) orgaanisen kasvun on sanottu olevan 20-30% välissä. Ulkomainonta on kuitenkin siirtymässä jo seuraavaan suureen murrokseen.

Miksi tämä seuraava murros on tärkeä ja miksi siitä on hyvä olla tietoinen nyt? Digitaalinen ulkomainonta on tähän asti ollut verkkomainonnan kehitykseen verrattuna kohtuullisen hidas omaksumaan datan hyödyntämisen tarjoamia mahdollisuuksia. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa teknologioiden kypsyyttä ei taloudellisen merkityksen takia voi jättää huomiotta.

Eri tavoin tehtävä, dataan perustuva kohdentaminen tulee lisäämään mainosinventaarien rahallista arvoa sekä niiden määrällisen että laadullisen kasvun kautta niin merkittävästi, että se tulee koskemaan kaikkia digitaalisen ulkomainonnan kentän toimijoita.

Fyysisen maailman juliste mahdollistaa yhden mainoksen esittämisen yhdessä paikassa kerrallaan. Mainospaikka itsessään voi olla erinomainen ja sillä voi saavuttaa jonkin ihmisryhmän tehokkaasti. Inventaarin näkökulmasta tämä liiketoiminta on kuitenkin staattista, mainospaikka ei skaalaudu määrällisesti.

Digitaalisen ulkomainonnan leviäminen on muuttanut toimialan logiikkaa. Yhden mainoksen sijaan, nyt samalla mainospaikalla on mahdollista esittää luuppina useita eri mainoksia samalla kertaa. Inventaari on kasvanut määrällisesti merkittävästi.

Kun digitaalisessa ulkomainonnassa aletaan kerätä asiakkaiden ja ympäristön tuottamaa dataa ja hyödyntämään sitä sisältöjen kohdentamisessa oikealle kohderyhmälle tehokkaasti, ollaan mukana tuottamassa ulkomainonnan toista murrosta. Tehokkaimmillaan tätä kohdennusta voi kutsua mikrotargetoinniksi: kukin digitaalisen ulkomainonnan näyttö ”ymmärtää” oman kontekstinsa ja oppii ympäristöstään koko ajan uutta kohdentaakseen paremmin.

Kun kohdennuspäätökset tehdään kunkin näytön osalta itsenäisesti, kasvaa inventaarin arvo sekä määrällisesti (myös pienemmille kohderyhmille kohdennettu sisältö voidaan esittää kannattavasti) että laadullisesti (kunkin sisällön arvo kasvaa, kun se on kohdennettu tarkemmin).

Murroksen luoman mahdollisuuden täysimääräinen hyödyntäminen ja siihen liittyvien haasteiden ratkaiseminen on kaikkien meidän digitaalisen ulkomainonnan parissa toimivien tehtävä. Tämän vuoksi toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan IAB:n digitaalisen ulkomainonnan työryhmään!

IAB:n työryhmään ilmoittautuminen onnistuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen toimisto@iab.fi.
Huomioithan, että työryhmät ovat vain IAB:n jäsenyritysten edustajille. Lisätietoja jäsenyydestä ja jäsenyyslomakkeen löydät täältä!
Työryhmän aloituskokous on 3.10 klo 9:00 IAB Finlandin tiloissa (Lapinlahdenkatu 1).

Ps. Datan ja tekoälyn hyödyntämisestä markkinoinnissa ja ulkomainonnassa kuulet lisää myös Icebreake.vc:n, Doohlabsin ja IAB:n järjestämässä tapahtumassa Helsingissä 10.10. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Kirjoittaja Janne Lohvansuu on Doohlabsin Chief Executive Officer.

31.05.2023

MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa

Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin

lue lisää

29.05.2023

MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!

Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa

lue lisää

21.03.2023

MIXX Awards - Usein kysytyt kysymykset

Älä jätä hakemusta laittamatta. Tässä on useimmin kysytyt kysymykset koskien IAB MIXX Awards kilpailua. Jos kysymyksiä herää lisää, laitathan viestiä Miralle.

lue lisää