Icon
TIEDOTE: IAB Finland vuonna 2021 – painopisteinä ROI, osaaminen ja data MIXX Awards

TIEDOTE: IAB Finland vuonna 2021 – painopisteinä ROI, osaaminen ja data

27.11.2020

IAB Finlandin syyskokouksessa 26.11.2020 käytiin läpi jäsentutkimus, esitettiin vuoden 2021 toiminnan painopisteet ja valittiin uusi hallitus. Ensi vuoden painopisteet kiteytyvät kolmeen teeman: ROI, osaaminen ja data.

Vuonna 2021 IAB Finland painottaa toiminnassaan erityisesti markkinoinnin tuloksellisuutta, Suomen digimarkkinoinnin osaamista sekä markkinan tukemista mainosteknologioiden uusissa ratkaisuissa.

"IAB Finlandilla on takana pari muutosten täytteistä vuotta ja koko yhteisön toiminta on kehittynyt harppauksin. Olemme tiivistäneet kansainvälistä yhteistyötä niin naapurimaiden kuin muiden IAB yhteisöjen kanssa. Kotimarkkinalla kiinnostus IAB:n toimintaa kohtaan on vahvistunut, ja yleisesti haastavasta vuodesta huolimatta jäsenmäärämme on kasvanut. Myös jäsenten palaute kehityksestä on ollut positiivista, mutta kova työ toiminnan kehittämiseksi jatkuu.

IAB:lta toivotaan tukea erityisesti liiketoiminnan kehittämiseen, digimarkkioinnin osaamisen kasvattamiseen sekä tulevaisuuden mittaus ja kohdistus teknologioiden kartoittamiseen ja niiden implementoinnissa auttamiseen. Aktiiviset jäsenemme ovat antaneet uudelle hallitukselle selkeät tavoitteet, ja niitä kohti suuntaamme.

Uuden hallituksen kokoonpanossa yhdistyy mainiosti myynti- osto- suunnittelu- ja teknologiaosaaminen juridiikkaa unohtamatta sekä innostus ja halu kehittää koko toimialaa. Odotamme innolla uuden hallituskauden alkua!" kommentoi IAB Finlandin hallituksen puheenjohtaja Petri Kokkonen.

 

IAB Finlandin työryhmätoiminta täydentyi vuonna 2020 Sosiaalisen median markkinoinnin työryhmällä ja alkuvuodesta 2021 starttaa myös uusi SEM/SEO -työryhmä. Jos olet kiinnostunut liittymään johonkin työryhmistä, niin olethan yhteydessä IAB:n toimistoon.

IAB Finlandin työryhmät 2021:

  • Tietosuoja (pj Anna Paimela, Iconics Oy)
  • Markkinointiteknologia (pj Heini Nuutinen, Dagmar Oy)
  • Mainonnan laatu (pj Janne Muhonen, Alma Media Oyj)
  • Ohjelmallinen ostaminen (pj Maarit Toivonen, Alma Media Oyj)
  • Sisältömarkkinointi (pj Julia Isoniemi, Dagmar Stories)
  • Videomainonta (pj Aki Ronkainen, Smartclip Nordics)
  • Digitaalinen audio (pj Elsa Kalervo, Bauer Media)
  • Digitaalinen ulkomainonta (pj Janne Lohvansuu, Doohlabs Oy) 
  • Sosiaalisen median markkinointi (pj Anna-Liisa Kupiainen, Kesko Oyj)
  • SEO / SEM (starttaa alkuvuonna 2021)

 

IAB Finland ry:n hallitus 2021

 

2021 hallituksessa jatkavat

Alma Media Oyj, Johanna Vartiainen
Dagmar / Salomaa Yhtiöt Oy, Antti Kallio
GroupM Finland Oy, Timo Petänen
Mediatalo Keskisuomalainen Oyj, Maija Syyrakki
Sanoma Oyj, Jaakko Kuivalainen
SOK Media, Hannaleena Koskinen

Vuosille 2021-2022 valittiin

Elisa Oyj, Eliisa Puikkonen
Iconics Oy, Anna Paimela
IPG Mediabrands Finland Oy, Christopher Fernandez
Kesko Oyj, Caroline Nykter
Posti Group Oyj, Teemu Suominen
Relevant Digital Oy, Petri Kokkonen

Uuden hallituksen toimintakausi alkaa 1.1.2021 ja hallitus valitsee uuden puheenjohtajan sekä varapuheenjohtajan vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Pasi Raassina
toiminnanjohtaja
IAB Finland
040 575 3726 / pasi.raassina@iab.fi

Petri Kokkonen
Hallituksen puheenjohtaja
040 833 5077 / petri.kokkonen@relevant.fi

IAB Finland on digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin tulevaisuutta kehittävä yhteisö, joka tarjoaa koulutusta, kohtaamisia sekä puolueetonta asiantuntijatietoa. IAB Finland on osa kansainvälistä 27 Euroopan maan muodostamaan IAB Europe -yhteisöä.
www.iab.fi
www.iabeurope.eu

31.05.2023

MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa

Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin

lue lisää

29.05.2023

MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!

Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa

lue lisää

21.03.2023

MIXX Awards - Usein kysytyt kysymykset

Älä jätä hakemusta laittamatta. Tässä on useimmin kysytyt kysymykset koskien IAB MIXX Awards kilpailua. Jos kysymyksiä herää lisää, laitathan viestiä Miralle.

lue lisää