Icon
Kissa pöydälle MIXX Awards

Kissa pöydälle

22.04.2015 | Lotta Heikkeri

Datan omistajuus, tietosuoja ja markkinoijien velvollisuudet puhuttivat IAB Finlandin Digimarkkinoinnin uudet pelisäännöt -seminaarissa tiistaina 21.4.

Päivän teema ei ole, tilaisuuden avanneen IAB Finlandin toiminnanjohtaja Birgitta Takalan mukaan, ”aiheena se helpoin ja mukavin”. Moneen asiaan ei ole selkeää ja yksiselitteistä vastausta, ja näkemyksiä on yhtä monta kuin on uudenlaisessa markkinointisopassa kokkeja. Seminaariin oli kuitenkin saapunut seitsemisenkymmentä markkinoinnin ammattilaista kuulemaan lisää aiheesta ja jakamaan näkemyksiään.


Datan omistajuudesta oikeuksiin ja velvollisuuksiin

Päivän käynnisti vuoropuhelu datan omistajuudesta. Sanoman Legal Counsel Anna Vuoren ja Klikkicomin toimitusjohtaja Jukka Sundquistin piti alun perin pitää teemasta rap-henkinen battle, mutta erilaisista näkökulmista asiaa tarkastelevat tahot pysyivät toverillisina käydessään läpi nykyisen markkinointiympäristön monia toimijoita ja mutkia.

Valmiita vastauksia datan omistajuuteen Vuori ja Sundquist eivät tarjonneet, vaan painottivat avoimen keskustelun tärkeyttä. Nykyisellään digitaalisen markkinoinnin parissa liikkuu, Sundquistia lainatakseni, ”hemmetinmoinen määrä dataa”, jonka käytön ja omistajuuden kuviot eivät ole aina purettavissa yksinkertaisiksi kaavioiksi. Vuoropuhelussa ehdotettiin, että datan omistajuudesta kiistelemisen sijaan keskityttäisiin siihen, millaisia oikeuksia ja velvollisuuksia datan omistajilla ja prosessin eri osapuolilla on.

Tietosuoja kuntoon myös somessa

Aamupäivän aikana tietosuojan rooli nousi esiin useammassakin puheenvuorossa. Digitaalinen liiketoiminta mahdollistaa markkinoinnin ja asiakassuhteen hoitoon uudenlaisia palveluja, mutta tietosuojan kannalta myös haasteita.

”Asiakas odottaa ja olettaa, että asiakaspalvelu on somessa”, tiivisti Asianajotoimisto JB Evershedsin Elina Koivumäki ensimmäisen puheenvuoronsa aluksi. Hän paikkasi sairastunutta kollegaansa ja veti suvereenisti kahden oman puheenvuoronsa lisäksi myös Asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa -esityksen.
Nopeasti some-kanavissa yleistyvä asiakaspalvelu asettaa yrityksille monenlaisia vaatimuksia juridiikan ja etenkin tietosuojan kannalta. Koivumäki painotti, että asiakaspalvelijoiden on tärkeää tunnistaa, milloin asiakas kysyy yleistä ja milloin yksityistä asiaa ja ohjata keskustelu yksityisiin kanaviin jos tilanne sitä vaatii. Samoin on oltava tarkkana, miten tiedon omistajuussuhteet menevät some-palvelukanavissa.

Päivän toisessa puheenvuorossaan Koivumäki arvioi, että EU:n tietosuoja-asetus astuu voimaan vuoden 2018 alussa. Viimeisiä muotoiluja asetukseen ei ole vielä tehty, mutta yhtä kaikki vuosia vireillä ollut asetus tuo merkittäviä muutoksia tietosuojalainsäädäntöömme. IAB Finlandin tietosuojatyöryhmässä seurataan tiiviisti asetuksen edistymistä ja käydään keskustelua Oikeusministeriön edustajien kanssa, ja kattojärjestömme IAB Europe tekee aktiivista edunvalvonta- ja lobbaustyötä Brysselissä asian tiimoilta.

Muista laki ja asiakaskokemus

Teknologian huima kehitysvauhti tarjoaa sekä mahdollisuuksia että haasteita markkinoinnille. Mirum Agencyn CTO Juha Karonen kävi alustuksessaan läpi muutoksia, joita esineiden internet, älypuhelimet sekä päätöksenteon automaatio tuovat markkinointiin. Kauppoihin asennettavat majakat, entistä älykkäämmäksi muuttuvat kodin esineet ja entistä vahvemmin automatisoituva markkinointi tarjoavat huikeita mahdollisuuksia mutta asettavat yrityksille myös paljon kysymyksiä yksityisyydestä ja käyttäjän kokemuksesta.

Uusia teknologioita ja innovaatioita käyttöön ottaessa on syytä miettiä, miten tietosuoja ja muut lain edellyttämät seikat otetaan huomioon. Jos meistä nyt kerätään paljon dataa, esineiden internetin myötä dataa tulee koko ajan entistä enemmän. Karosen mukaan on syytä muistaa myös se, että asiakkaasta ei pidä tuntua siltä, että hänestä kerätään liikaa tietoa.

”Vaikka oltaisiin juridisesti kuivilla, pitää muistaa asiakkaan tunne ja käyttökokemus”, Karonen tiivisti.


Keskustelua ja vastuullisuutta kaivataan

Aamupäivän keskeisiä teemoja olivat keskustelun ja läpinäkyvyyden lisääminen alalla. Myös kuluttajien kiinnostus tietosuojaan ja heistä kerättävään dataan otettiin esille useaan otteeseen. Puhujat kokivat tärkeäksi, että kuluttajia informoidaan heistä kerättävästä tiedosta selkeästi ja riittävästi. Yhdeksi parhaimmista keinoista hyvien asiakassuhteiden luomiseen on valita luotettavat ja vastuulliset kumppanit, joiden kanssa digitaalista liiketoimintaa voi kasvattaa ilman huolta datan joutumisesta vääriin käsiin.

Keskustelu digimarkkinoinnin pelisäännöistä jatkuu IAB:n tapahtumissa ja työryhmissä. Seuraava seminaarimme järjestetään 3.6., jolloin teemana on paljon peitsentaittoa herättänyt natiivimainonta. Seuraa IAB:n tiedotusta ja some-kanavia, kutsu tapahtumaan ja lisätiedot ohjelmasta luvassa piakkoin!

31.05.2023

MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa

Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin

lue lisää

29.05.2023

MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!

Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa

lue lisää

21.03.2023

MIXX Awards - Usein kysytyt kysymykset

Älä jätä hakemusta laittamatta. Tässä on useimmin kysytyt kysymykset koskien IAB MIXX Awards kilpailua. Jos kysymyksiä herää lisää, laitathan viestiä Miralle.

lue lisää