IAB:n kevätkokous päätti sääntömuutoksista ja vuoden 2018 jäsenmaksuista
Yli 30 henkeä kokoontui Alma taloon 16.3.2017 kuulemaan IAB:n tulevista suunnitelmista ja tekemään päätöksiä yhdistyksen toimintaan ja talouteen liittyen. Kuluva vuosi on IAB:n 20-vuotisjuhlavuosi, joka huipentuu syksyllä pidettävään juhlaseminaariin.
IAB:n hallitus on kevään aikana jumpannut IAB:n brändiä SEKin luovan tuottajan Mikko Martikaisen johdolla. Kokouksen aluksi hän esitteli workshoppien tuotokset, jotka kokous otti innolla vastaan. IAB:ta rakennetaan jatkossakin vetovoimaiseksi, jäseniä palvelevaksi sekä työryhmien ja tilaisuuksien kautta aikaansaavaksi yhteisöksi ja luotettavaksi tiedon lähteeksi. Vuoden 2017 toiminnan fokuksessa ovat muun muassa digimainonnan laatuun ja EU:n tietosuoja-asetukseen liittyvät asiat ja niihin vaikuttaminen sekä markkinointialan kehityksen edistäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa ohjeistusten, suositusten ja oppaiden laatimista sekä koulutusten ja seminaarien järjestämistä.
Uusia jäsentasoja
Jäsenmaksu-uudistuksessa tuotiin uusia jäsentasoja vuodelle 2018. Industry partner ja partner -tasot sisältävät enemmän etuja jäsenyritykselle, ja uutena tuodaan konsernijäsenyys palvelemaan paremmin meditoimistojen yritysrakennetta. Jäsentasoista tullaan kertomaan lisää kevään aikana, ja tarvittaessa lisätietoja voi kysellä Birgitalta jo aiemmin.
Sääntömuutosasiat
Kokouksessa oli esillä kaksi sääntömuutosasiaa. Ensimmäisessä päätettiin, että jatkossa yhdistyksen kokouksissa jokaisella jäsenellä on yksi ääni, kun aikaisemmin mediajäsenillä on ollut kaksi ääntä. Toisessa hallituksen kokoonpanosta päätettiin, että jatkossa 12 hengen hallitus koostuu medioiden, mainostajien ja eri palveluntarjoajien (mediatoimistot, luovat toimistot, tutkimusyritykset, analytiikkapalvelujen tarjoajat, markkinointiteknologiaa kehittävät yritykset, mainosverkostot jne.) edustajista niin, että kutakin voi olla hallituksessa enintään kuusi ja vähintään kaksi. Nämä sääntömuutokset astuvat voimaan vuoden 2017 syyskokouksessa.
Nykyinen hallitus jatkaa vuoden 2017 loppuun
Hallitus ehdotti kevätkokoukselle, että siirrytään kalenterivuotisiin hallituskausiin niin, että hallituskausi on kaksi vuotta ja puolet hallituksesta on aina vaihtovuorossa. Uusi hallitus valitaan syyskuussa ja hallituskausi alkaa tammikuussa. Tästä johtuen hallitus ehdotti, että nykyinen hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla ylimenokauden ajan vuoden 2017 loppuun saakka. Kokous äänesti päätöksestä, ja se hyväksyttiin. Syyskokouksessa 2017 valitaan uusi hallitus niin, että kuusi edustajaa valitaan kaudeksi 2018-2019 ja kuusi edustajaa valitaan yhdeksi kaudeksi 2018.
IAB Finland ry:n hallitus vuoden 2017 loppuun saakka:
Mediajäsenet
Sini Kervinen, Aller Media Oy, puheenjohtaja
Jukka Pulkkinen, Otavamedia Oy
Johanna Vartiainen, Alma Media Oyj
Mikko Viitanen, Google Finland Oy
Kirsi Hakaniemi, Mediatalo Keskisuomalainen Oyj
Jere Teutari, MTV Oy
Muut jäsenet
Tommi Malmivaara, Veikkaus Oy
Tommi Pelkonen, SEK & GREY Oy
Johanna Lehtonen, Dentsu Aegis Network Oy
Jukka Sundquist, Klikkicom Oy
Outi Nylund, Kesko Oyj
Riikka Järvinen, DNA Oy
Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Aller Median Sini Kervinen.
Lisätiedot:
Birgitta Takala, toiminnanjohtaja, IAB Finland ry, 040 543 9165, etunimi.sukunimi(at)iab.fi
Sini Kervinen, hallituksen puheenjohtaja, Aller Media Oy, 040 740 4177, etunimi.sukunimi(at)aller.com
31.05.2023
MIXX Awards juhlahumua Valkoisessa Salissa
Keräsimme alan ammattilaiset yhteen juhlimaan saman katon alle riemukkaaseen jälleennäkemiseen. Tässä valikoituja otoksia viime torstain 25.5. MIXX Awards gaalasta sekä linkit kaikkiin kuviin
lue lisää29.05.2023
MIXX Awards 2023 voittajat julkistettu!
Torstaina 25.5.2023 palkittiin ensimmäiset Suomen MIXX Awards voittajat Valkoisessa Salissa
lue lisää21.03.2023
MIXX Awards - Usein kysytyt kysymykset
Älä jätä hakemusta laittamatta. Tässä on useimmin kysytyt kysymykset koskien IAB MIXX Awards kilpailua. Jos kysymyksiä herää lisää, laitathan viestiä Miralle.
lue lisää