Tutkimus » Muuntokerroin
Muuntokerroin
Internet-sivustoille vertailukelpoinen kävijämäärien raportointi
IAB suosittaa uuden kävijämäärä-tunnusluvun käyttöönottamista selainmäärän sijasta. Eri kävijät lasketaan ns. muuntokertoimen avulla, joka muuntaa internet-palvelussa käyneiden eri selainten määrän eri kävijöiden määräksi.
Verkkomedian käyttö on muuttunut huomattavasti viime vuosien aikana ja nykyinen selainmääriin perustuva raportointi ei enää vastaa mainostajien tarpeita. Yksi raportoinnin muuttamiseen vaikuttava tekijä on lisääntynyt usean selaimen käyttö. Ennakkotutkimusten perusteella todettiin, että IAB:n suosituksia noudattavien raportointijärjestelmien raportoimissa eri selain -luvuissa ja toteutuneissa eri kävijä -luvuissa on jopa usean kymmenen prosentin ero.
Muuntokertoimet selvitettiin sadan suurimman sivuston osalta laajalla paneelitutkimuksella. Tutkimuksessa kysyttiin yli 13 000 suomalaiselta Internet-käyttäjältä usean selaimen käyttöä vastaajan omalta osalta sekä perheen yhteisessä käytössä olevien tietokoneiden osalta. Jokaisesta sivustosta kerättiin vähintään sata vastausta ja nämä sivustot saavat sivustokohtaisen muuntokertoimen. Saatujen tulosten pohjalta muodostettiin lisäksi yhdeksän sivustotyyppiä, jolle kullekin määritellään oma tyyppikerroin. Pienemmille sivustoille annetaan mahdollisuus ottaa tämä tyyppikerroin käyttöön veloituksetta. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup.
Muuntokertoimella päivitetyt luvut otetaan käyttöön TNS Metrix -listauksessa 5.7. alkaen, jolloin ensimmäinen raportointi on 12.7.
TNS Metrixissä on edelleen mukana selainluvut kertova listaus ja lisäksi uusi muuntokertoimilla päivitetty listaus. Muuntokerroinluvut löytyvät jatkossa uudesta tulospalvelusta.
Tyyppikohtainen muuntokerroin on luotu kussakin ryhmässä mukana olevien tutkimukseen osallistuneiden sivustojen sivustokohtaisten muuntokertoimien keskiarvosta. Kunkin ryhmän osalta on alla määritelty kuinka monen sivuston muuntokerroin on ollut määrittämässä ryhmän yleiskerrointa esim. Kauppapaikat/luokitellut ryhmässä on mukana 11 tutkimuksessa mukana ollutta sivustoa. Nämä sivustot tulevat kuitenkin käyttämään tutkimuksessa saatua sivustokohtaista kerrointa.


