120427IAB15banneri234
IABIB160x600

Hakutyöryhmä

Työryhmän vastuuhenkilönä toimii Ismo Tenkanen, Media Contacts (etunimi.sukunimi@mediacontacts.fi)

Työryhmä syntyi kasvavasta tarpeesta luoda hakusanamainonnan parissa toimiville suosituksia ja standardeja. Vuoden 2008 lopussa työryhmän toiminta laajentui optimoinnin piiriin sisältäen esimerkiksi Googlen uudet palvelut kuten Google Mapsin. Työryhmän toimintaa ohjaa markkinoinnillinen näkökulma, ja sen tapaamisissa on tarkoitus pohtia esimerkiksi sitä, kuinka haku liittyy muuhun (digi)markkinointiin, ja mikä on haun merkitys mediamixissä. Työryhmän työlistalla on myös esimerkiksi IAB:n järjestämä hakukonemarkkinoinnin koulutus sekä ratkaisujen löytäminen mainostajan näkökulmasta tärkeisiin asioihin kuten ostamisen helpottamiseen ja yleisen tiedon lisäämiseen.

Työryhmän toimintaan on osallistunut yli 20 organisaatiota, joiden joukossa ovat olleet Suomen markkinoilla aktiivisesti toimivat mediat sekä erilaiset asiantuntijaorganisaatiot.

Ensimmäisen, vajaan toimintavuotensa aikana työryhmä tuotti Hakukoneoptimoinnin eettisen ohjeiston ja Hakusanamainonnan sanaston.